Maanantaimieli: Jonne Virtanen sai Pitsiturnauksen tappelusta rapaa niskaan – vaikka pelaaja teki mähinällä vain palveluksen toiselle osapuolelle
Kuva: Juha Tamminen
Sportin Jonne Virtasen ja Ässien Juuso Wallin välillä viime perjantain Pitsiturnauksessa nähty tappelu sai taas kukkahattutädit huutelemaan vieraisiin pöytiin, vaikka ensiksi mainittu teki nyrkkihipoilla vain ja ainoastaan palveluksen Wallille ja Ässille.
Ässät tiedotti heinäkuun lopulla, että isokokoinen pakki Walli liittyy patapaitojen vahvuuteen 1+1-mallisella sopimuksella, johon sisältyy koeaika lokakuun loppuun. Tamperelaislähtöisen pakin suurimmat vahvuudet eivät todennäköisesti ole hyökkäyspäässä, vaikka esimerkiksi viime kaudella hän tehoilikin Mestiksen SaPKossa 48 pelissä peräti tehot 11+13=24.
– Treenipeleissä tappeleminen menee kyllä korkealle junttimaisinta mitä tiedän -osastolle.
– Naurettavaa… Aikuiset miehet, mutta kun kuuluu lajin koodistoon.
– Hölmöä. Erittäin hölmöä.
Siinä Twitteristä poimittuja älyvapaita kommentteja, jotka saivat allekirjoittaneen otsalle hikikarpalot napsusta.
Walli on lähes kaksimetrinen ja reilut satakiloinen järkäle. On sanomattakin selvää, että tällaista pelaajaa voi ja tarvittaessa pitää käyttää poliisina, omien puolustajana. Liigassa ennestään vajaat sata ottelua pelannut Walli pääsi heti näyttämään kyntensä, tai pikemminkin nyrkkinsä – eli luultavasti yhden ensi kauden vahvuuden – kun Virtanen antoi pojalle saumat.
Pikkuisen isokokoisemman Sport-hyökkääjän ja 24-vuotiaan Wallin mähinä näytti hyvinkin tasaiselta, jonka takia mieleen tuli entisestään se, että oliko Virtanen valsseissa mäiskimisen ja retuuttamisen vai sittenkin Wallille vain palveluksen antamisen takia. Virtanen on itsekin saanut aikanaan saumansa kovan pelin suhteen ja murtautunut sen ansiosta Liigaan kelpopelaajaksi.
Todennäköisesti Virtanen ajatteli kahdeksan vuotta nuoremman Wallin uraa. Kaikella kunnioituksella Pitsiturnausta kohtaan, mutta se on yksi alkukauden paikoista, joissa nimenomaan koejaksoilla olevat tai muuten tiukasti pelipaikoista vääntävät soturit pääsevät näyttämään vahvuuksiaan.
Tappelusta herneen vetäneiden kannattaisi pohtia tapausta myös siitä näkökulmasta, että ilman poliisipelaajia kiekossa läikkyisi rajusti. Toki yliampuvia taklauksia tai muita älyttömyyksiä on nähty aina silloin tällöin, mutta toisaalta Wallin tai Virtasen kaltaiset omien puolustajat vähentävät niitä taatusti – ja parhaimmillaan tällaiset pelaajat saavat sikailut tyystin pois.
Maanantaimieli on satunnaisin maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidekirjoitusten juttusarja puhuttavista aiheista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt