Huhhuh! Kiekkoikoni Jaromir Jagr lataa pelottavan arvion: ”Jos emme saa aikaan järkevää suunnitelmaa, urheilu kuolee”
Vallitseva koronaviruspandemia on saanut monien muiden tapaan myös kiekkolegenda Jaromir Jagrin erittäin huolestuneeksi.
48-vuotias Jagr otti kotimaansa iSport.cz-sivustolla kantaa varsinkin nykyisiin karanteenisäädöksiin eri maissa ja maalaa hurjia uhkakuvia.
– Jos karanteenisäännöt eivät pääty, ammattiurheilu tulee yksinkertaisesti päättymään. On aika miettiä asiaa ennen kuin on liian myöhäistä, Jagr pamauttaa ja jatkaa:
– En haluaisi lausua ikäviä sanoja tai olla epäkunnioittava ihmiselämää kohtaan, mutta tämä on samanlainen tauti kuin mikä tahansa ja jotkut ovat siitä huolissaan enemmän kuin toiset. Ei ole mahdollista etteikö myös (jääkiekko)joukkueissa tulisi sairastuneita. Ei voi myöskään vain harjoitella ja koko ajan ainoastaan siirtää otteluita, vaan on myös jatkettava elämää. Jos emme saa aikaan järkevää suunnitelmaa, urheilu kuolee. Jonkun olisi mietittävä tätä.
Tshekki-ikonin oman peliuran on edelleen tarkoitus jatkua. Jagrin omistama Rytiri Kladno putosi viime kauden päätteeksi Tshekin pääsarjasta, mutta maestron on kerrottu pelaavan tulevalla sesongilla kotimaansa jättiseura Sparta Prahan riveissä.
Vielä toistaiseksi uutta sopimusta ei ole vahvistettu, mutta viime kauden perusteella Jagrin taidot ovat edelleen tallella: Kladnon paidassa pelaamissaan 38 ottelussa hän takoi kelvolliset 29 (15+14) tehopistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!