Entinen pelikaveri HIFK:sta vakuuttaa: Miro Heiskanen ei murru kuorman alla – ”Ei voi sanoa, että yllättäisi”

Vasta toista kauttaan NHL:ssä pelaava Miro Heiskanen on avannut taalaliigan tämänvuotiset pudotuspelit hirmuisella tehoilulla.
Perjantain vastaisena yönä 21-vuotias Dallas Stars-pakki latasi Calgary Flamesin verkkoon kaksi maalia ja nosti viiden ottelun tehonsa peräti 7 (2+5) pinnaan. Saldo on kirkkaasti teksasilaisjoukkueen kovin, seuraavaksi eniten latoneet Jamie Oleksiak, Corey Perry ja John Klingberg ovat summanneet kolme pinnaa mieheen.
Myös Heiskasen peliaika on ollut läpi jatkopelien huima, viimeisimmässä kamppailussa jopa yli 25 minuuttia (25.20).
HIFK:n juniorijoukkueissa Heiskasen kanssa aikoinaan useita vuosia pelannut Juha Jääskä uskoo nuoren Stars-pakin jaksavan kuitenkin suuret peliminuutit helposti.
– Ja veikkaan, että ”Hessu” tuskin edes hengästyi, Jääskä hehkuttaa HIFK:n nettisivulla.
HIFK-hyökkääjä ei hämmästele vanhan joukkuekaverin menestystä tippaakaan.
– Ei voi sanoa, että yllättäisi. Olen seurannut Hessun pelejä NHL:ssä jonkin verran ja kyllähän sen tiesi jo silloin kun kaveri nousi liigajengiin, että se tekee kovaa jälkeä ihan missä tahansa sarjassa, Jääskä ylistää.
Dallasin ja Calgaryn ottelusarja jatkuu lauantain vaistaisena yönä. Voitot ovat 1-1 ja jatkoonpääsyyn vaaditaan perinteiset neljä voittoa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!