C Moren Liiga-lähetysten tekijätiimi pullistelee suomalaisen jääkiekkoasiantuntemuksen valovoimaisia kärkinimiä.

Telian Liiga-lähetyksissä ansioitunut tiimi täydentyy nyt C Moren kiekkolähetysten tähdillä sekä uusilla kasvoilla. Samalla selostajatiimi vahvistuu entisestään, kun mukaan liittyy legendaarinen leijonaääni Antero Mertaranta sekä Leijonien lähetyksistä ja alkuperäisestä Hockey Nightista tuttu Mika Saukkonen.

– Tätä voi hyvällä syyllä kutsua Liigan kaikkien aikojen TV-tiimiksi. Olemme vahvistaneet jo entuudestaan vahvaa joukkuetta kautta linjan. Koossa on joukko tähtikategorian tekijöitä kaukalosta ja penkin takaa, selostuskopista ja studiopöydän ääreltä, iloitsee MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero C Moren tiedotteessa.

Sami Kapanen C Moren asiantuntijatiimiin

Leijonakapteeni ja kärppälegenda Lasse Kukkosen lisäksi C Moren asiantuntijana toimii tulevalla kaudella muun muassa Sami Kapanen.

– Tämä on itsensä haastamista. On hienoa päästä takaisin kiekon ääreen – näitä pelejä on pitkään odotettu. Kiinnostavaa nähdä, miten päättyneen kauden aikana vahvaa esiintuloa tehneet joukkueet ovat pystyneet pitämään tason yllä, pohtii Kapanen.

Lähetyksissä nähdään myös C Moren kiekkolähetyksistä tuttu, Ässät Liiga-mestariksi ja nuoret Leijonat MM-kultaan johdattanut Karri Kivi. Tähtitiimiin kuuluu tietysti myös Telian Liiga-lähetyksistä tuttuja kasvoja: seitsemän kautta Liigassa valmentanut Ismo Lehkonen, 13 kautta Liigassa ja kolmet MM-kisat Leijonissa pelannut Tappara-ikoni Pekka Saravo sekä kuusi Suomen mestaruutta taistellut Ari Vallin. Myös Siim Liivik nähdään kokoonpanossa Hockey Night – Tien päällä -ohjelmassa yhdessä Vallinin kanssa.

Sinivalkoinen ääni Liigan selostamoon

Legendaarinen jääkiekkoääni Antero Mertaranta on koko kansalle tuttu MM-kisoista. Champions Hockey League on kuulunut hänen työtehtäviinsä viimeiset kuusi vuotta, mutta SM-liigaa Mertaranta on edellisen kerran selostanut aivan uransa alkuvaiheilla.

– Tämä on kuin paluu juurille. Aloitin urani selostamalla Liigaa paikallisradiossa, ja taisi sitä jokunen vuosi tulla tehtyä television puolellakin. Tauko on ollut pitkä, joten fiilikset on kovat päästä jälleen selostamaan suomalaista huippujääkiekkoa! Mertaranta hehkuttaa.

Lisäksi selostajarivistössä kuullaan jo vuodesta 2003 lähtien Liigan tunnelmanluojana tunnetuksi tullutta Jani Alkiota, pitkän mediauransa aikana mm. F1- sarjaa, olympiakiekkoa sekä Liigaa selostanutta Oskari Saarta sekä kahdeksannen kautensa Liiga-selostajana käynnistävää Sebastian Waheebia.

Selostustiimiin kuuluvat myös Aleksis Ärje, Juho Kokko, Olli Eronen ja Toni Saukkola.

Liiga-lähetysten juontajaksi viime vuosien Liiga-katsojia viihdyttäneiden Tuomas Nyholmin ja Suvi Puukankaan rinnalle liittyy yli 15 vuoden juontokokemuksellaan Teemu Niikko.

C Moren Liiga-tiimi

Asiantuntijat
Sami Kapanen
Karri Kivi
Lasse Kukkonen
Ismo Lehkonen
Siim Liivik
Pekka Saravo
Ari Vallin

Selostajat
Jani Alkio
Olli Eronen
Juho Kokko
Antero Mertaranta
Oskari Saari
Toni Saukkola
Mika Saukkonen
Sebastian Waheeb
Aleksis Ärje

Studiojuontajat
Teemu Niikko
Tuomas Nyholm
Suvi Puukangas

Lähde: C Moren tiedote