TPS:n alakertaa ensi kaudella vahvistava Ruben Rafkin paljastaa, että hän on saanut yhteydenottoja myös muista Liiga-seuroista.

Pohjois-Amerikasta takaisin Turkuun palaava puolustaja kiinnosti jo viime kesänä Pelicansia ja SaiPaa, muttei tarttunut näiden tarjouksiin.

– Se alkukesä oli kova, sillä USHL:stä soiteltiin isälleni ja soiteltiin minulle ja tehtiin kaikenlaisia tarjouksia. Tarjottiin autoa ja kaikkea mahdollista, mutta lopulta ilmoitin, etten ole sinne menossa. Sen jälkeen tuli Liigasta kiinnostusta, kun Pelicans ja SaiPa olivat minussa kovaa kiinni. Siihen päälle kun tuli vielä se OHL-kuvio, niin oli pakka hetken aikaa sekaisin, että mitä tässä nyt tehdään.

– Etenkin Pelicansista tarjottiin aika koviakin sopimuksia, mutta ei se vain iskenyt rintaan, sillä he olivat ajatelleen, että pelaisin kaudesta suuren osan Mestistä Peliitoissa. OHL tuntui paremmalta ratkaisulta. Oli todella helpottunut olo, kun kaikki saatiin selväksi, Rafkin paljastaa TPS:n haastattelussa.

Seuraavana vuotena puolustaja oli kuitenkin valmis tekemään Liiga-sopimuksen. Parhaaksi vaihtoehdoksi hän näki kasvattajaseuransa, vaikka SaiPa oli yhä kovasta kintereillä.

– Kyllä minulla on aina ollut ajatus siitä, että jos tulen Suomeen, niin pelaan Tepsissä. Olen kasvanut täällä ja se on pikkupojasta asti ollut haaveena pelata Tepsissä, Rafkin perusteli valintaansa.