“Siinä oli vähän huonoa tuuria ajoituksen kanssa” – Mikko Rantanen pääsemässä vihdoin mukaan NHL:n tulikuumaan trioon
Colorado Avalanchen tähtihyökkääjä ja edellisen kerran viisi kuukautta sitten pelannut Mikko Rantanen on jatkamassa pelejään joukkueensa ykkösketjussa. Yhtä vähemmän yllättäen hänen ketjukavereinaan viilettävät NHL:n palatessa näillä näkymin Nathan MacKinnon ja Gabriel Landeskog.
Trio on yksi taalaliigan pelätyimmistä, sillä nousiaislaisen loukkaantumisista huolimatta se on ollut kovassa pistetahdissa. MacKinnon iski ennen koronavirustaukoa 69 pelissä pinnat 35+58=93 (+13), Landeskog 58 ottelussa tehot 21+23=44 (-2) ja Rantanen 42 ottelussa pisteet 19+22=41 (-2).
– Olemme tietenkin pelanneet paljon pelejä yhdessä. Meillä on hyvät kemiat ja tunnemme toisemme jäällä todella hyvin. Mukavaa siis pelata taas yhdessä, Rantanen hehkutti NHL:n suomenkielisellä sivustolla.
Nuorten maailmanmestarille kausi on ollut outo, sillä takana on absurdin koronavirustauon lisäksi kaksi loukkaantumista.
– Olin palaamassa kokoonpanoon juuri ennen kuin kausi laitettiin tauolle, joten siinä oli vähän huonoa tuuria ajoituksen kanssa. Nyt olen hyödyntänyt nämä kolme tai neljä kuukautta päästäkseni täyteen kuntoon ja kaikki tuntuu hyvältä.
Voi siis olla, että tauko tuli suomalaistykin näkökulmasta passeliin aikaan. Ainakin olkapää- ja nilkkavamma ovat taakse jäänyttä elämää Suomen visiitin myötä.
– Enimmäkseen vain treenasin ja kuntoutin olkapäätäni, jotta olisin valmis sitten, kun tulisimme takaisin.
Avskin ehtii hiomaan palasiaan oikeille paikoille.
– Pelaamme joukkueen sisäisiä harjoitusotteluita. Testaamme eri yhdistelmiä niissä, sekä myöskin harjoitusottelussa ja round-robin -vaiheessa. Tilanteet saattavat muuttua aika paljonkin. Haluan kokeilla muutamia juttuja, jotta tiedän, mikä toimii pudotuspelejä varten, päävalmentaja Jared Bednar kertoi.
Takavuosien rupusakki selvisi taalaliigassa nyt suoraan 16 parhaan joukkoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä