Venäjän maajoukkueen luotsi vaihtuu, punakoneen legenda U20-nuorten päävalmentajaksi

Pitkään Venäjän alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta luotsannut Valeri Bragin on maan miesten maajoukkueen uusi päävalmentaja, maan kiekkoliitto tiedottaa kotisivuillaan. U20-joukkueen luotsiksi nousee arkistokuvassa oleva Igor Larionov.
Bragin on ollut viime vuosina mukana monessa sopassa. Esimerkiksi päättyneellä kaudella hän toimi U20-päävalmentajapestin lisäksi kakkosluotsina Venäjän A-maajoukkueen harjoituspeleissä, ja samalla tittelillä hän oli SKA Pietarin leivissä.
Uusi päävalmentaja tietää, mihin hän hyppää.
– Tämä on suuri kunnia ja samalla vastuu. Kiitos luottamuksesta. Kaikkien ikäluokkien välillä yhteydet ovat tiivistä. Työjärjestelmälle tuottaa hedelmää, etenkin nuorten maajoukkueiden tulokset ovat parantuneet alati. Tousaalta meillä on samaa aikaa töitä tehtävänämme, uusi luotsi kertoo.
Bragin on voittanut valmentajaurallaan U20-nuorissa mitalisuoran siten, että kultaa on tullut kerran (2011), hopeaa peräti viidesti ja pronssiakin kahdesti.
Legendaarinen Larionov nousee Braginin tilalle U20-maajoukkueen apuluotsin paikalta. Hänen luotsiuransa ei ole niin mittava kuin Braginin, mutta pelaajana Larionov voitti kaiken mahdollisen, eli muun muassa Stanley Cupin (3), olympiakullan (2), silloisen Canada Cupin (1) ja maailmanmestaruuden (4).
– Minulle tämä nimitys on suuri kunnia. Nuorten joukkuetta vuosia johtaneen Braginin korvaaminen on erittäin vaikeaa, Larionov ynnää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Ryan Laschin yllätyssiirrosta uutta tietoa – hylkäsi tarjoukset Liigasta
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Tapparan NHL-lupaus loikkaa HIFK:hon – myös toinen pelaaja suuntaa Helsinkiin
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa