Loukkaantuminen jäämässä taakse – hirvittävän kauden pelanneesta NHL-konkarista vihdoin parempia uutisia
NHL:n konkarihyökkääjä Jeff Carterin näkökulmasta kesken jäänyt kausi oli surullinen. Los Angeles Kings räpelsi syvällä lukuun ottamatta kevättalvea ja sen voittoputkea, Carter puolestaan hajosi helmikuussa kauden jäädessä kesken. Kanukki kärsi vatsalihasvamman.
Kingsin lähtökohtainen kakkossentteri pelasi kauden viimeisen ottelunsa helmikuun puolessa välissä Winnipeg Jetsiä vastaan. Carterin henkilökohtaiset tilastot olivat karut: 60 ottelua toivat tehot 17+10=27 tehotilaston ollessa peräti 21 pinnaa pakkasella.
Nyt keskushyökkääjän arjessa puhaltavat suotuisammat tuulet, sillä pelaaja on leikattu. Operaatiosta kertoo muun muassa ruotsalainen Hockey Sverige -nettisivusto.
Carterin ennuste hyvä, sillä hänen arvellaan olevan kunnossa jälleen ensi kaudella. Kingsin voittoprosentti ennen aikojaan loppuneessa runkosarjassa oli niin huono, ettei sillä ylletty 24 joukkueen pudotuspeleihin. Carter ei siis sinänsä menettänyt paljoakaan, vaikka hänen henkilökohtainen kausi loppui vielä aiemmin kuin runkosarja.
Kanukin 11-vuotisesta sopimuksesta on jäljellä kaksi vuotta. Carter teki pahvin alunperin Philadelphia Flyersin kanssa loppuvuonna 2010, kunnes hän siirtyi Columbus Blue Jacketsiin ja sieltä Kingsiin. Siellä Carter voitti Stanley Cupin kesällä 2012 ja 2014.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia