KooKoo hankki vuonna 2017 NHL-varauksen saaneen pakin Lukosta – urheilujohtaja kommentoi: ”Joskus pitää ottaa yksi askel taaksepäin”
Kouvolan KooKoo tiedottaa hankkineensa 21-vuotiaan puolustaja Antti Palojärven Rauman Lukosta. Palojärvi on Pittsburgh Penguinsin kuudennen kierroksen varaus numerolla 186 vuodelta 2017.
Lisäksi KooKoo kertoo tehneensä sopimuksen 15-vuotiaan Jesse Nurmen kanssa. Nurmi on hyökkääjä, joka pelasi viime kaudella seuran B- ja C-junioreissa.
Palojärven sopimus on 1+1-vuotinen ja Nurmen 2+1-vuotinen.
Vasemmalta laukova Palojärvi on pelannut Lukossa kahden viime kauden aikana yhteensä 21 ottelua ja tehnyt tehot 0+2.
Seuran urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi Palojärven hankintaa seuraavasti.
− Lähdemme rakentamaan Antin uraa uudelleen ilman kiirettä ja paineita. Hänessä on paljon pelaavuutta ja hyviä elementtejä, mutta lopullinen murtautuminen Liiga-kiekkoon on vielä tekemättä.
Viime kaudella Palojärvi pelasi Liigassa vain viidessä ottelussa.
− Joskus pitää ottaa yksi askel taaksepäin, jotta pääsee taas oikealle polulle ja sitä pitkin monta askelta eteenpäin, Kultanen jatkoi.
Kultanen kommentoi KooKoon sivuilla myös Nurmen sopimusta.
− Jesse on kansainvälisestikin huomioitu ikäluokkansa kärkipelaaja. Hän on hyökkäysorientoitunut laitahyökkääjä, jolla on kova polte tehdä tulosta, Kultanen sanoi ja jatkoi.
− Näiden villien juniorimarkkinoiden aikana on positiivinen signaali koko seuralle, että Jesse halusi sitoutua KooKoohon pitkällä sopimuksella. Päivittäinen työnteko ja koulunkäynti tutussa ympäristössä ovat varmasti pelaajan kehitykselle tärkeämpää kuin logojen ja sopimusten perässä juokseminen.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!