Kiekkouran jälkeen politiikkaan: Kova KHL-pistetykki valittiin USA:ssa pormestariksi – peittosi 20 vuotta virassa olleen konkarin!

KHL:n kaikkien aikojen kovimpiin pistelinkoihin kuuluva Brandon Bochenski on valittu Yhdysvaltojen Pohjois-Dakotan osavaltiossa sijaitsevan Grand Forksin kaupungin pormestariksi.
Keväällä 2019 kiekkouransa päättänyt Bochenski peittosi vaalissa peräti 20 vuotta virassa olleen Mike Brownin.
Bochenski keräsi paikallislehti Grand Forks Heraldin mukaan 49,62 prosenttia annetuista äänistä, kun Brown joutui tyytymään 31,81 prosentin saaliiseen. Kaupungissa oli vuoden 2018 tiedon mukaan hieman vajaat 57 000 asukasta.
– Kun tekee viisi kuukautta töitä tämän eteen, on oltava todella innoissaan tuloksesta, Bochenski totesi paikallismedialle ja jatkoi:
– Luulen, että kaupunki oli valmis muutokselle ja se oli (kampanjan) tärkein piirre. Muutos parempaan.
38-vuotias Bochenski pelasi kiekkourallaan 156 NHL-ottelua kuudessa eri taalaliigaseurassa, mutta tuli parhaiten tunnetuksi kahdeksasta kaudestaan KHL:n kazakstanilaisjoukkue Barys Astanassa (nykyinen Barys Nur-Sultan).
Hyökkääjä summasi 412 pelaamassaan KHL:n runkosarjaottelussa peräti 406 (169+237) tehopistettä. Pistemäärä riittää ruplaliigan kaikkien aikojen pistepörssissä tällä hetkellä sijalle seitsemän.
Kazakstanissa viettämiensä vuosien aikana Bochenskille sorvattiin myös silloisen kotimaansa kansalaisuus ja hän edusti sitä MM-kisoissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue