KalPa kertoi koronaviruksen vaikutuksista – juhlakausi oli tappiollinen: ”Panostimme pelaajistoon aiempia kausia enemmän”
Kuva: Juha Tamminen
KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoi kuopiolaisseuran verkkosivuilla koronaviruksen vaikutuksista organisaatioon.
KalPa teki päättyneellä kaudella tappiota 253 414 euroa. Liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 6,7 miljoonaa euroa ja yhtiön omavaraisuusaste laski 67 prosentista 62,3 prosenttiin.
− Päättynyt kausi oli KalPan 90-vuotisjuhlakausi, jonka vuoksi panostimme pelaajistoon aiempia kausia enemmän. Pudotuspelipaikka oli jo varmistettu, kun yllättäen maaliskuussa kausi jouduttiin keskeyttämään, Saksman sanoi.
Liigan kausi jouduttiin päättämään kierros ennen runkosarjan loppua. KalPa oli matkalla pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
Koronaviruksen takia kesken jääneen kauden sijoitukset määriteltiin lopulta pistekeskiarvon mukaan. KalPa oli kymmenes.
− Kauden keskeyttäminen peruutti luonnollisesti kaikki tulevat ottelutapahtumat ja lisäksi hallista peruuntui keväälle suunniteltu konsertti ja maaottelu. Hieman myöhemmin myös ravintola Pelimies jouduttiin sulkemaan tilapäisesti, Saksman kertoi ja jatkoi.
− Tämä toimintaympäristön äkillinen muutos käänsi tilikauden tuloksen tappiolle, kun talouden sopeutustoimien vaikutukset konkretisoituvat lähes täysin vasta kaudelle 2020-2021.
Kuopiolaisseuralla on tällä hetkellä tulevalle kaudelle 26 pelaajasopimusta miesten edustusjoukkueessa.
Budjetoitu liikevaihto seuraavalle kaudelle on 6,4 miljoonaa euroa, tavoiteltu yleisökeskiarvo on 3 100 katsojaa ja pelaajabudjetti 1,7 miljoonaa euroa. Tilikaudesta tavoitellaan nollatulosta.
− Tulevaan kauteen lähdemme poikkeuksellisen epävarmassa tilanteessa. Olemme sopeuttaneet toimintaa kevään aikana reippaasti ja pystymme nyt paremmin kestämään mahdollisen tilanteen pitkittymisen, toimitusjohtaja sanoi.
Optimismia on kuitenkin ilmassa vaikeasta tilanteesta huolimatta.
− Tällä hetkellä tilanne Suomessa on menossa hyvään suuntaan ja se antaa meille uskoa siihen, että saamme kauden käyntiin syksyllä, Saksman päätti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- NHL:n pudotuspeleissä huima temppu – tässä toisen kierroksen ensimmäinen ottelupari
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut