TPS järjesteli toimintojaan: Seuraikonin toimenkuvaan muutos – osa tehtävistä toiselle tekijälle
TPS tiedottaa nettisivullaan muutoksista organisaatiossaan.
Aiemmin seuran valmennuspäällikkönä toiminut Mika Suoraniemi aloittaa uudessa roolissa pelaajakoordinaattorina.
Suoraniemen ohella pelaajakoordinaattorina jatkaa myös seuraikoni Tomi Kallio, joka vastaa jatkossa ulkomaan pelaajarekrytoinneista.
Suoraniemen vastuualueena ovat kotimaan rekrytoinnit ja agenttiyhteistyö. Näiden lisäksi monipuoliseen toimenkuvaan kuuluu myös hallinnointivastuu TPS Hockey Akatemian, sekä urheilu- ja valmennustoiminnan tukitoiminnan sektoreilla.
– On loistava asia, että Suoraniemi halusi ottaa uuden haasteen vastaan TPS-perheen urheilun kehittämisessä. Hänen toimenkuvansa tukee lisäresurssina meidän pelaajarekrytointiamme, hehkuttaa seuran urheilujohtaja Rauli Urama.
Suoraniemi hyppää uusiin tehtäviinsä innostuneena.
– Reilut kuusi vuotta valmennuspäällikön tehtävässä on antanut minulle paljon eväitä uusiin haasteisiin ja vastaavasti koen, että työpanoksestani on hyötyä myös TPS:lle, kertoo Suoraniemi ja jatkaa:
– Uusi työnkuva sytyttää ja antaa minulle todella paljon energiaa uuden tekemiseen Tomi Kallion ja Rauli Uraman kaltaisten huipputekijöiden kanssa. Uusi askel uuteen aikaan on otettu ja olen tästä mahdollisuudesta äärettömän kiitollinen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä