Shokkipäätös muhii! Lähde: Kaksi KHL-supertähteä jäämässä sittenkin ruplaliigaan
Venäjältä kantautuu todella kovia kiekkouutisia liittyen ensi kauden NHL-siirtoihin.
Match TV väittää nimittäin kahden NHL:ään ensi kaudeksi siirtyväksi povatun KHL-supertähden, Moskovan TsSKA:ta edustavien hyökkääjä Kirill Kaprizovin sekä maalivahti Ilja Sorokinin siirtävän NHL-unelmansa ainakin vuoden päähän ja jatkavan tulevan kauden kotimaassaan.
Kanavan väitteen mukaan kaksikon urat jatkuvat KHL:ssä 90 prosentin todennäköisyydellä. Taustalla on NHL:n päätös siitä, etteivät NHL-seurat saa enää palkata uusia pelaajia muista sarjoista tämän kauden aikana. Koska seuraavan NHL-kauden alku saattaa venyä jopa vuodenvaihteeseen asti, tulisi venäläistalenteille lopulta jopa 10 kuukauden tauko peleistä näiden päättäessä siirtymisestään NHL:ään ensi kaudeksi.
Mikäli uutinen kaksikon jäämisestä KHL:ään pitää paikkansa, on se kova kolaus sekä 23-vuotiaan Kaprizovin NHL-oikeudet omistavalle Minnesota Wildille, että 24-vuotiaan Sorokinin varanneelle New York Islandersille, jotka odottivat kaksikosta takuuvarmoja NHL-tason pelimiehiä jo ensi kaudesta alkaen.
Kaprizov voitti päättyneellä kaudella KHL:n maalipörssin miehen iskettyä 57 peliin kovat tehot 33+29=62. Sorokin torjui TsSKA:n maalilla 40 peliä uskomattomin tilastoin (1,50 ja 93,5). KHL:n tähtimaalivahti pelasi kauden aikana hurjat yhdeksän nollapeliä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona