Oliko tässä NHL:n lähihistorian karmein pelaajakauppa? Tuleva maalitykki vaihdettiin jämävarausvuoroon
Vielä viime vuosikymmenellä Stanley Cup -mestaruutta kahteen otteeseen juhlinut Los Angeles Kings on pudonnut muutamassa vuodessa NHL:n surkimusten joukkoon.
Ikääntyvien, hitaiden ja nykytasoonsa nähden ylipalkattujen ydinpelaajien ryhmä on auttamatta jäänyt jälkeen nyky-NHL:n evoluutiosta, joka perustuu räjähtävään nopeuteen ja nuoriin supertähtiin.
Yksi seurajohdon viime vuosien surkeimpia kauppoja näki päivänvalon viime vuoden tammikuussa Kingsin kaupattua kesän 2013 varaustilaisuudessa 7. kierroksella poimimansa tshekkihyökkääjä Dominik Kubalikin Chicago Blackhawksiin vaihdossa 5. kierroksen(!) varausvuoroon.
Siirtoa voidaan hyvällä syyllä pitää täysin käsittämättömänä, sillä nykyisin 24-vuotias Kubalik oli juuri kyseisellä kaudella murtautunut Sveitsin NLA-sarjan supertähtien joukkoon: mies iski kyseisellä kaudella pelaamissaan 50 pelissä komeat tehot 25+32=57.
Blackhawks solmi tshekkilaiturin kanssa tulokassopimuksen viime kesänä, minkä jälkeen alkoi miehen rakettimainen nousu kohti NHL-eliittiä. Kubalik iski debyyttikaudellaan ennen kauden keskeytymistä pelaamissaan 68 pelissä hurjat 30 maalia ja 56 tehopistettä ollen Patrick Kanen (33 maalia) jälkeen joukkueensa tehokkain maalitykki.
L.A. puolestaan kauppasi Kubalikista saamansa 5. kierroksen varausvuoron sekä Nate Thompsonin Montreal Canadiensiin vaihdossa 4. kierroksen varausoikeuteen. Kyseisellä 4. kierroksen varausvuorolla seura kiinnitti kesän 2019 draftissa KalPa-puolustaja Kim Nousiaisen. Nousiaisella onkin edessään iso savotta saadakseen Kingsin siirtosekoilun näyttämään kannattavalta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura