Mestis-joukkue hankki pakin Liigasta – ”Iso palanen meidän joukkuetta”
Mestis-joukkue Kiekko-Vantaa tiedotti kotisivuillaan, että se on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen puolustaja Jarkko Pynnösen kanssa. Pakki on pelannut viime kausina Liigaa ja Nuorten SM-liigaa Pelicansissa sekä Mestistä Peliitoissa.
– Hienoa, että saimme Jarkon Vantaalle ensi kaudeksi. Jarkko tulee olemaan iso palanen meidän joukkuetta ja hän tuo kokemusta ja johtajuutta nuoreen alakertaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoi.
– Jarkko on urheilullinen ja monipuolinen pakki.
Lahtelaislähtöisen pakin varressa on pituutta 186 senttiä ja painoa 85 kiloa. Pynnönen pyrkii olemaan mahdollisimman monipuolinen, ja lisäksi hän pyrkii edistämään peliä helpoilla syötöillä. Pelaajan vahvuudet ovat puolustuspäässä.
– Hyvillä mielin tulen Vantaalle. Innostunut fiilis. Koko ura tähän mennessä on mennyt Lahdessa, niin nyt on kiva päästä näkemään myös uutta. Tuntuu, että olen ensimmäistä päivää menossa kouluun, pelaaja veisteli.
– Halusin päästä urheilulliseen jengiin, josta jätkiä on päässyt Liigaan. Sillä oli myös iso merkitys, että täältä oltiin todella kiinnostuneita. Täällä on hyvät puitteet ja muutenkin hyvä draivi päällä.
Pakki iski Pelicansissa 89 runkosarjan pelissä tehot 4+6=10 (-12).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!