Leijonat pääsee sittenkin kultajahtiin – kuinka Suomelle käy Unelmien MM-kisoissa?
Jääkiekon MM-kisat peruttiin, mutta perjantaina 8.5. alkaa Unelmien MM-kisat. Jokaisena alkuperäisenä pelipäivänä MTV3-kanavalla simuloidaan kiekkofanien avustuksella pelaamatta jääneet ottelut.
Unelmien MM-kisojen idea on varsin yksinkertainen: kaikki halukkaat saavat kertoa oman näkemyksensä siitä, miten kukin Suomen peli olisi sujunut, jos MM-kisat olisi pelattu. Kommentointiin voi osallistua unelmienmmkisat.fi-sivustolla ja Suomen pelien suunta määräytyy lähetettyjen kommenttien perustella.
Suomen MM-urakan oli määrä käynnistyä perjantaina 8.5. ottelulla USA:ta vastaan. Tuona iltana alkaa kuitenkin Unelmien MM-kisat -ohjelmasarja, jossa paneudutaan studiotiimin johdolla pelaamatta jääneisiin otteluihin ja palataan myös aiempien kisojen huippuhetkiin.
Kiekkoviihdettä kotikatsomoihin
Uusi jakso Unelmien MM-kisoja esitetään MTV3-kanavalla samoina päivinä, jolloin Suomi olisi pelannut Sveitsin MM-kisoissa. Studiojuontajina nähdään Mervi Kallio ja Teemu Niikko, asiantuntijoina vuorottelevat Ville Nieminen ja Karri Kivi. Mukana on myös legendaarinen selostaja Antero Mertaranta. Idea Unelmien MM-kisoista tuli Atrialta, jonka Wilhelm-tuoteperhe on ollut aiempina vuosina yhteistyökumppanina MTV3:n lähettämissä jääkiekon MM-kisoissa. – Kun kävi selväksi, että kisat perutaan, ryhdyimme miettimään, voisimmeko kuitenkin ilahduttaa jollain tavalla kiekkofaneja. Siitä pohdinnasta syntyi sitten idea Unelmien MM-kisoista, kertoo Wilhelmin markkinointipäällikkö Elina Vuolle MTV:n tiedotteessa. – Jääkiekko ja lätkää seuraavat penkkiurheilijat ovat lähellä Wilhelmin sydäntä ja haluamme myös näinä poikkeuksellisina aikoina antaa mahdollisuuden nauttia kiekkoviihteestä turvallisesti kotikatsomoissa. On mahtavaa päästä näkemään aitiopaikalta, millaisen draamankaaren maailman kovin kiekkokansa kirjoittaa Unelmien MM-kisoille. Tiedossa on varmasti terävää analyysia ja kommentointia, Vuolle hehkuttaa.Kuka voittaa Unelmien MM-kisat?
Unelmien MM-kisojen etenemistä seurataan Maikkarilla tiiviisti. – Tämä on aivan mahtava hanke, sillä kiekkohuuma kerää joka kevät valtaosan kansasta yhteen. Olemme todella mielellämme tuomassa rentoa kiekkoviihdettä lätkäfanien kotisohville myös poikkeusoloissa, toteaa MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero. Vuolle hymyilee leveästi, kun keskustelu kääntyy kisojen voittajaan. – Saa nähdä, miten käy. Sanotaanko niin, että tässä turnauksessa Suomella taitaa olla historiallisen hyvät mahdollisuudet päästä nostamaan pokaalia, Vuolle päättää. Kampanjasivulle pääset tästä. Lähde: MTV:n tiedoteLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?