TPS:n ex-tähtipelaaja ja nykyinen pelaajatarkkailija Tomi Kallio niputtaa uusimmassa Hunajast-podcastissa turkulaisseuran päättynyttä kautta sekä tulevan kauden tavoitteita.

Perinteikäs turkulaisseura ilmoitti perjantaina solmineensa peräti kuusi uutta pelaajasopimusta. Haaviin tarttui mm. Tapparassa kaksi Suomen mestaruutta voittanut hyökkääjä Juhani Jasu.

Viime kauden joukkueessa Kallio näkee puutteita, joita on tarkoitus korjata ensi kauden joukkuetta rakennettaessa.

– Sellaista nälkää ja jonkun näköistä draivia viime kauden joukkueesta puuttui. Ryhmässä oli ehkä liian paljon tyytyväisyyttä sen suhteen, että saa pelata Tepsissä ja Liigassa. Nuoret hankinnat on otettu mukaan tuomaan nälkää, draivia, kilpailua, menoa ja meininkiä – se on ollut selvä linjaus, Kallio vertailee.

– Totta kai ymmärretään myös, ettei voida mennä pelkkien 18-vuotiaiden kanssa Liigaan vaan tarvitaan kokeneempia jätkiä, joita on joukkueessa jo muutama ja joita tarvitaan vielä muutama lisää. Sitten kun saadaan sellainen kombinaatio, jossa on nuoruuden intoa, hulluutta ja nälkää sekä kokeneempia jätkiä, joille voittaminen on se tärkein juttu, niin uskon meidän olevan hyvällä tiellä, Kallio linjaa.

Hunajacastin uusin jakso on kuuntelevissa kokonaisuudessaan täältä.