SHL:n Leksands IF:n maalivahti Janne Juvonen saattaa joutua etsimään itselleen uuden seuran, kertoo ruotsalaislehti Expressen useisiin lähteisiinsä vedoten.

25-vuotiaalla Juvosella on Leksandsin kanssa sopimus myös tulevasta kaudesta, mutta vaisusti sujuneen sesongin jälkeen seuran kerrotaan kiikaroivan suomalaiselle korvaajaa.

Leksands sijoittui päättyneellä kaudella SHL:n runkosarjassa viimeistä edelliselle 13.sijalle ja sen huhuttiin olleen jo talvella ruotsalaisvahti Jhonas Enrothin kintereillä.

Tuolloin Juvonen reagoi huhuihin ammattimaisesti ja esitti leksandilaisryhmän maalilla hienoja otteita.

Kausi oli kokonaisuudessaan Juvoselle muun joukkueen tapaan vaikea, sillä 31 ottelun torjuntaprosentti oli vain 88,9 ja hänen selkänsä taakseen tehtiin 3,33 maalia ottelua kohden.

Leksands julkisti keskiviikkona tehneensä päättyneellä kaudella Juvosen kanssa maalilla vastuun jakaneen Axel Bragen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

Juvonen on torjunut pari viimeistä kautta ulkomailla. Suomessa vuoden 2014 nuorten maailmanmestarivahti nähtiin viimeksi Pelicans-paidassa kaudella 2017-18.