Pampun puhe kuulostaa hyvältä: NHL-kauden jatkuttava keinolla, millä hyvänsä – ”Se olisi myös mielestäni oikea ratkaisu”
NHL-kauden kohtalosta on ollut ilmoilla suurinpiirtein yhtä monta teoriaa kuin lajin parissa on ihmisiä.
Minnesota Wildin GM Bill Guerin uskoo sarjan suomenkielisten sivujen haastattelussa, että kausi jatkuu tyhjien katsomoiden edessä.
– Se olisi ilman muuta erilaista ja vaatisi joukkueilta henkistä sopeutumista, mutta siihen pitää vain tottua.
– Meidän täytyy olla henkisesti valmiina kaikkeen. Jos vain valitamme ja suhtaudumme tilanteeseen negatiivisesti, niin se ei ole hyväksi meille. Teemme vain itsellemme hallaa.
Asiassa syvin sanomahan on se, ettei kukaan tee mitään, jos se ei ole turvallista.
– Ja jos se on turvallista, niin uskon, että jatkamme kautta. Se olisi myös mielestäni oikea ratkaisu. Siitä tulee hieman erikoista ja epätavallista, mutta se on ihan okei.
– Jos vain hyväksymme sen, niin se kyllä toimii. Kun alamme pelaamaan jääkiekkoa, niin sitten pelaamme jääkiekkoa.
Kausi ei voi jatkua sormia napsauttamalla esimerkiksi tällä viikolla, vaikka linjaukset antaisivat myöten. NHL:n komissaari Gary Bettman on kertonut, että pelaajat tarvitsevat pari viikkoa tai reilut päästäkseen takaisin pelikuntoon.
– Ne joukkueet, jotka tulevat tauolta parhaassa kunnossa, eivätkä pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti, ovat etulyöntiasemassa ja valmiina hyppäämään kaukaloon, Guerin sanoi.
Wild on yksi niistä joukkueista, jonka kannalta kauden jääminen kesken oli sääli. Koska Minnesota oli jatkopaikkaa perässä vain pinnan, olisi se kohdannut keväällä isoa jännitystä peleissään.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Liigan pudotuspeliparit selvillä – TPS:lle jättipettymys
- Juhamatti Aaltoselta suora mielipide Lukko-tähdestä MTV:llä: ”Ylivoimaisesti Liigan paras sentteri”
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä