No nyt on koronavirusarkea piristävä kuva – liigajoukkue sai upean viestin Pohjois-Amerikasta: ”Moni hätkähtää, kun maalisireeni käynnistyy kaupassa”

© Kuva: Velimatti Lehmusvuori

Liigajoukkue HIFK jakoi näinä synkkinä koronavirusaikoina taatusti monien mieliä piristävän kuvan Twitter-tilillään. Joukkue sai fanipostia kaukaa Pohjois-Amerikasta, Yhdysvaltain Virginiasta.

Eräs fani, autonsa HIFK-kirjaimin rekisteröinyt kirjoittaa, että hän seuraa jokaista matsia Liigan sivujen kautta ja seuran mobiilisovelluksen avulla.

Nimettömäksi jääneellä fanilla on lisäksi kerrottavanaan huikea tarina.

– Moni hätkähtää, kun maalisireeni käynnistyy kaupassa tai muulla julkisella paikalla, ja usein joudun kertomaan, mistä on kyse.

HIFK on ollut tälle kyseiselle henkilölle suosikkijoukkue yli 50 vuotta, vuodesta 1968 lähtien.

– Isäni vei minut ensimmäistä kertaa katsomaan Carl Brewerin jengin peliä Nordenskjöldinkadulle. Isäni on edelleen kova HIFK-fani, vaikka ei juurikaan enää 89-vuotiaana käy Nordiksella.

– Tämän perheen autot kertovat kaikille tien päällä, kuka on Stadin Kingi! teksti huipentuu.

HIFK päätyi kesken jääneellä liigakaudella runkosarjan kuudennelle sijalle 103 pinnallaan.

LUE MYÖS:
Kapteenius ja ulkomaat jäivät, Tappara vaihtui haastajaan – Suomen parhaan nelosketjun liigamestari ei sittenkään saavuttanut odotuksia koskaan?


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.