Ilvekseltä tipahti synkkiä yt-uutisia! Palkkoja alennetaan, työpaikkoja lähtee – raskaita vaikutuksia myös tulevaisuuteen

Tampereen Ilveksen Liiga-joukkueen taustayhtiö Ilves-Hockey Oy tiedottaa saaneensa koronaviruspandemian vuoksi koko henkilöstöään koskeneet yt-neuvottelut päätökseen.

Prosessin seurauksena koko organisaation palkkoja alennetaan kuuden kuukauden määräajaksi, minkä lisäksi vakituista henkilöstöä vähennetään.

Myös tulevaisuus vaikuttaa synkältä.

– Tulevaa tilikautta 1.5.2020 – 30.4.2021 ja pelikautta 2020-2021 koskevat riskit sekä yhtiön toimialaan heijastuva epävarmuus koronavirustilanteen kehittymisestä ovat kasvaneet. Jo nyt on selvää, että pandemian aiheuttama poikkeustilanne vaikuttaa negatiivisesti tulevan tilikauden myyntiin, tiedotteessa todetaan.

Monien muiden Liiga-seurojen tapaan myös tamperelaisryhmä kertoo saaneensa Business Finlandilta kehitysrahoitusta, jonka se aikoo käyttää toimintansa digitalisoimiseen.

– Tarkoituksena on parantaa kannattaja- ja yritysasiakaskokemusta sekä kehittää yhtiön liiketoimintaa yleisesti, Ilves kertoo.

Ilves-Hockey Oy kertoo vappuaattona päättyvän tilikautensa tuloksesta kesäkuun aikana.