Hurja huhu: Kiekkolegenda Igor Larionov ehdolla KHL:n suomalaistaitureiden luotsiksi!
Kiekkolegenda Igor Larionovin (arkistokuvassa etualalla) kerrotaan olevan yksi ehdokkaista KHL-seura Salavat Julajev Ufan päävalmentajaksi.
Asiasta kertovan allhockey.ru-sivuston mukaan ufalaisjoukkueen toimitusjohtaja Aleksandr Kurnosov paljasti aiemmin, ettei seura ole vielä päättänyt tulevan kauden päävalmentajaansa.
Joukkueen riveissä kiekkoilee tällä hetkellä kolme suomalaista: maalivahti Juha Metsola, sekä hyökkääjät Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen.
59-vuotias Larionov toimii tällä hetkellä Venäjän alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana.
– He eivät ole olleet minuun yhteydessä. Keskustelimme asiasta viime vuonna, mutta emme päässeet jostain syystä yhteisymmärrykseen, Larionov toteaa ja jatkaa:
– Olisin luonnollisesti kiinnostunut mahdollisuudesta tällaisessa joukkueessa.
Larionovin valmennuskokemus on vielä toistaiseksi vaatimatonta, sillä nykyinen pesti Venäjän nuorten maajoukkueessa on tilastoihin erikoistuneen Eliteprospects-sivuston mukaan hänen ensimmäisensä.
Pelaajaurallaan taitava sentteri voitti käytännössä kaiken mahdollisen. Larionov juhli legendaarisen Neuvostoliiton Punakoneen väreissä neljää maailmanmestaruutta, kahta olympiakultaa ja yhtä Kanada Cup-voittoa.
Vasta lähes kolmikymppisenä NHL:ään pelaamaan päässyt Larionov juhli taalaliigaurallaan kolmea Stanley Cup-mestaruutta Detroit Red Wingsin paidassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä