Huh huh! Suomalaislupauksella hurjat tavoitteet: Ensin Liiga-debyytti, perään yliopistotutkinto ja lopuksi NHL:ään
Aapeli Räsänen palasi neljän Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja debytoinee tulevalla kaudella Liigassa.
Pikkuleijonien maailmanmestari vuosimallia 2016 ei kuitenkaan palannut kasvattajaseuraansa Tapparaan, vaan suuntaa KalPa-paitaan.
Syyt ratkaisuun ovat selvät.
– Se tuntui hyvältä paikalta ottaa seuraava steppi uralla. KalPa tarjoaa hyvää kehittymisalustaa ja siellä ollaan tekemässä hyvää ja voittavaa organisaatiota, Räsänen toteaa Liigan podcastissa.
Edmonton Oilersin kesän 2016 NHL-draftissa kuudennella kierroksella nappaama Räsänen tähtää tulevaisuudessa taalaliigaan, mutta kovia tavoitteita on myös kaukalon ulkopuolella.
Viimeiset kolme kautta Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Boston Collegen joukkueessa elämään on kuulunut myös tiiviisti opiskelu, eikä sentteri aio tinkiä siitä jatkossakaan.
Maaliskuussa kotiseudulleen Tampereelle palannut Räsänen hoitaa lukuvuoden loppuun etäopiskeluna ja pänttääminen jatkuu myös tulevalla kaudella.
– Yksi vuosi on vielä jäljellä opiskelua, sen saa hoidettua etänä loppuun ja tutkinnon tulen kyllä tekemään varmasti loppuun, määrätietoinen kiekkoilija vakuuttaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS-päävalmentaja Toni Söderholm tuomitsi Oliver Lauridsenin törkytaklauksen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Montreal-tähti telakalle – aukeaako nyt paikka Patrik Laineelle?
- HIFK:lle jäi luu käteen – IS: Ilves nappasi tähtipelaajan nenän edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Liiga-faneille herkkua – näin näet päätöskierroksen ilmaiseksi!
- Jukurien kapteeni teki uhkauksen ennen Liigan päätöskierrosta – näin kävi
- Pelit pelattu – IS: Suomen NHL-hyökkääjälle karu kohtalo
- Lähde: Jarmo Kekäläinen kaupittelee Buffalon maalivahtilupausta
- LIVESEURANTA: Liigan runkosarjan viimeinen ottelukierros – tässä on sarjataulukon livetilanne
- Toimittajalta iso paljastus – Suomi uhkaa jäädä pois World Cupista!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä