NHL:n supertähdet ampuivat Pekka Rinteen reikäjuustoksi – suomalainen haukuttiin täysin: ”Tämä on surullista sanoa, mutta en halua enää nähdä Rinnettä tolppien välissä”

Edmonton Oilersin Leon Draisaitl (4+1), Connor McDavid (1+4) ja kumppanit tulittivat Nashville Predatorsin ja tämän maalivahti Pekka Rinteen täysin reikäjuustoksi tiistaiyönä. Öljypaidat voittivat vieraskaukalossa 3-8.
Tulos tietysti kertoo jo pakosti sen, ettei suomalaisvahdin tilastot ole lähellekään ihanteellista. Rinne otettiin jostain käsittämättömästä syystä vaihtoon vasta tilanteessa 3-8, vaikka Oilers oli paukuttanut ennen tuota päätöserässä jo murskaavat viisi maalia.
Rinteen torjuntaprosentti oli 74,2. Joku voisi sanoa, ettei mennyt ihan putkeen – ja samoilla linjoilla ovat myös Oilersin Twitter-tilin oheista päivitystä kommentoineet ihmiset.
– Vain neljä maalia myöhässä. Se oli selvää, että Rinne oli pihalla Draisaitlin avausmaalin jälkeen. Potkikaa Hynes pois, eräs kirjoitti viitaten maalivahdin vaihtoon ja päävalmentaja John Hynesin erottamiseen.
– Tuo olisi pitänyt tehdä viisi maalia aiemmin, eräs toinen latasi.
– Noin viisi maalia myöhässä, mutta mitäpä sitten, yksi kirjoitti sarkastiseen sävyyn.
Kommentit kuulostavat kurjilta: Rinne olisi siis pitänyt ottaa pois maalilta 3-3-tasatilanteessa. Jälkeenpäin se on toki helppoa huutaa.
– Tämä on surullista sanoa, mutta en halua enää nähdä Rinnettä tolppien välissä.
– Mitä tuolle kaverille on tapahtunut? Muistan, kun emme pystyneet maalaamaan hänen selkänsä taakse pelastaaksemme elämäämme, eräs Colorado Avalanche -henkinen ihminen veisteli.
– Mutta vakavasti, mitä on tapahtunut?
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä