Liigajoukkueen kannattajaryhmä vetoaa tunteikkaasti tärkeän asian puolesta: ”Lipun ostaneet ovat tietysti oikeutettuja…”
Liigan päätöskierrosten pelaaminen koronaviruksen vuoksi ilman katsojia aiheuttaa tunnelman lässähtämisen lisäksi myös luonnollisesti taloudellisia menetyksiä seuroille.
Esimerkiksi SaiPan kauden viimeinen kotiottelu lauantaina Pelicansia vastaan on samalla joukkueen seuraikoni Ville Kohon pitkän uran viimeinen ja kamppailuun oli lappeenrantalaisryhmän virallisen kannattajayhdistys Saimaan Keltamustien Facebook-päivityksen mukaan myyty etukäteen jo yli 4200 lippua.
Lappeenrannan kisapuiston jäähallin kapasiteetti on 4820 katsojaa, joten ottelu olisi hyvinkin saattanut olla loppuunmyyty.
Kannattajaryhmä vetoaakin lipun ostaneisiin, jotta nämä tukisivat joukkuetta.
– Lipun ostaneet ovat tietysti oikeutettuja saamaan lippunsa hinnan takaisin mutta me Saimaan Keltamustissa pyydämme kaikkia harkitsemaan onko tuo summa ehdottoman kriittinen osa omaa taloutta, kannattajaryhmä toteaa ja jatkaa:
– Jättämällä lippusi summan SaiPan käytettäväksi tuet SaiPan juniorityötä, sillä kaikki kyseisen ottelun takaisin maksamatta jääneet varat on SaiPa luvannut suunnata suoraan juniorityöhön.
https://www.facebook.com/Saimaan.Keltamustat/photos/a.417113714991481/2853544324681729/?type=3&theater
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?