© Kuva: Juha Tamminen

SaiPa – KooKoo: Eri sfääreissä

Liiga
SaiPa – KooKoo
Perjantai 07.02. klo 18:30

Perjantaina kun EHT:ssä vedetään henkeä, Liigaa pelataan viiden ottelun laajuudella, vaikka jotkut joukkueet joutuvat kärsimään avainpelaajiensa maajoukkue-edustuksista. Lappeenrannassa kohtaavat kuntopuntarin peränpitäjä SaiPa sekä kärkijoukkue KooKoo. Joukkueet ovat tällä hetkellä niin eri sfääreissä, kuin ylipäätään on mahdollista.

Juuri kun luultiin, ettei Lappeenrannassa voi mennä huonommin, tulee esille surullinen esimerkki joukkueen johtamiskulttuurista, joka ei kerta kaikkiaan ole tätä päivää. Jos vaikeaa on aitiossa, ei paljoa paremmin mene kentällä. Viikolla SaiPa tosin katkaisi tappioputkensa voittamalla Jukurit vieraissa 0-1. Sputnikit saivat alakertaansa järjestykseen, mutta ylöspäin joukkue näytti edelleen hyvin vaatimattomalta. Tämä voitto voi antaa hieman itseluottamusta, mutta isossa kuvassa sitä ei sovi yliarvottaa.

KooKoo on kerännyt pisteitä jo 17 perättäisessä ottelussa. Viikolla Jussi Ahokkaan pataljoonan alle jäi TPS, jolla ei ollut 5-0 tappioon päättyneessä ottelussa minkäänlaista sanottavaa. Puolustus hoiti turkulaisten heppoiset yritykset vaivoitta ja hyökkäyspelaaminen oli luovan iloista. KooKoo hankki lahjakkaan Patrik Puistolan riveihinsä, ja nuorukainen täydentää mainiosti joukkueen hyökkäysarsenaalia.

Lyö vetoa ottelusta:

SaiPan tehtävä kammoiskussa etenevää KooKoota vastaan on äärimmäisen haastava. Joukkueet ovat aivan eri sarjaa tällä hetkellä. Pelisuositus sisältää vähintään kahden maalin vierasvoiton: Tasoitusveto, KooKoo -1.5 kertoimella 1,82.

Nordicbet tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta Nordicbetin tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.