Peleistä sivuun jäänyt NHL-hyökkääjä säikähti huolestuttavia oireitaan pahasti – ”Menetin painostani yli kymmenen kiloa, olin heikkona”
Kuluva kausi on ollut maailmanmestari Calle Järnkrokille vuoristoratamainen. Nashville Predators -hyökkääjä on painanut 49 pelissä tehot 12+15=27 (+2) ja nyt hän on enää kahdeksan pisteen päässä yhden runkosarjakauden piste-ennätyksestään.
Pelaajalla on ollut vastapainoksi myös vaikeaa, sillä Järnkrok pelästyi aiemmin pahasti erikoisia terveyshuoliaan. Asianmukainen lääkärintarkastus paljasti kuitenkin rauhoittavan viestin – kyseessä olikin rajuista oireista huolimatta vähemmän vakava sairaus.
– Minä kärsin vatsainfluenssasta. Pelasin niin pitkään, kunnes en enää yksinkertaisesti selviytynyt mistään. Menetin painostani yli kymmenen kiloa, olin heikkona, pelaaja kertoo ruotsalaiselle sanomalehti Expressenille.
– Alkuun ajattelin kyseessä olevan juurikin vatsaviruksen tai jonkun. Mutta sitten olin huolissani ja luulin, että kyseessä on jotakin vakavampaa.
Järnkrok on ollut askissa edellisen kerran viime kuussa.
– Mutta nyt olen alkanut tuntea oloni hiljalleen paremmaksi, joten olen voinut treenata jäällä viime päivinä. Olen valmis peleille jälleen.
Yksi epäkohta pelaajaa tosin leimaa, sillä hänen painonsa on pudonnut alkuvuodesta jopa kymmenen kiloa. Täydessä kunnossa hyökkääjä ei ole vielä toviin.
– Kyllä siihen aikaa vielä menee. Pahimmassa tapauksessa painoni oli vain 72-73 kiloa.
Ruotsalainen on pelannut taalajäillä 444 runkosarjan peliä pistein 78+98=176 (+44). Uran 54 pudotuspeliottelua ovat puolestaan tuonteet tehot 2+11=13 (-11).
LUE NHL:N ALKUVIIKON JUTUISTA MYÖS:
Kaapo Kakon voittomaali harvinaista herkkua – vastaavaan pystytty vain kerran 90-luvulla!
Mediajätti paljasti uutisen ennen aikojaan: Edmonton-puolustajalle 10 miljoonan jatkosopimus
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona