Mikko Koivu on avannut ensi kertaa julkisuudessa viikonloppuna tekemäänsä ratkaisua jatkaa Minnesota Wild-paidassa kauden loppuun asti.

Wild-GM Bill Guerinin kerrottiin tiedustelleen kapteenin kiinnostusta luopua sopimuksessaan olevasta siirron kieltävästä pykälästä ja huhujen mukaan kiinnostusta konkarin palveluksiin olisi saattanut löytyä.

Wildin seurahistorian ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa kippari ei kuitenkaan ollut kiinnostunut maisemanvaihdosta.

– Tuntuu oikealta olla täällä ja kantaa tätä paitaa, ja kaikkea, mitä se merkitsee minulle, Koivu totesi The Athleticille sunnuntaina ennen joukkueen kotiottelua St. Louis Bluesia vastaan ja jatkoi:

– Nyt on yksi asia vähemmän huolehdittavana.

Koivun kausi on ollut vaikea ja viime aikoina myös luottopelaajan vastuu on vähentynyt radikaalisti. Tehopinnoja on kauden 46 ottelussa syntynyt vaatimattomat 15 (2+13).

Koivulla on nykyistä sopimustaan jäljellä enää kuluva kausi ja pelaajaa lähellä olevat tahot ovat The Athleticin mukaan vihjanneet hänen harkitsevan vakavasti uransa lopettamista.

– Puhutaan mieluummin tästä päivästä, Koivu täräytti kuitenkin vastaukseksi.