Liigajoukkue kiinnitti kolme pelaajaa – Nuorten Leijonien lupaus saa ylväitä kehuja: ”Paljon kehityspotentiaalia jo pelkästään fyysisen vahvistumisen kauttakin”
Liigajoukkue Jukurit tiedotti viikonloppuna kotisivuillaan, että se on solminut pelaajasopimukset Henri Nikkasen, Perttu Kiesilän ja Kalle Matikaisen kanssa. Urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan kolmikosta löytyy muun muassa suoraviivaisuutta, peliälyä ja isoa kehityspotentiaalia.
Nikkasen sopimus kattaa kauden 2020-21 ja Kiesilän lappu on 2+1-vuotinen. Seura on käyttänyt Kiesilän tavoin Jukurien A-nuorissa pelaavan Matikaisen juniorisopimukseen kuuluneen optiovuoden 2020-21.
Mikkelissä syntynyt ja nuorten maajoukkueissa pelannut Nikkanen on tehnyt tällä kaudella 19 liigapelissä tehot 0+3=3 (-7).
– Nikkanen ymmärtää peliä hyvin ja on kiekollisesti taitava, kookas ja ulottuva keskushyökkääjä, jolla on edelleen paljon kehityspotentiaalia jo pelkästään fyysisen vahvistumisen kauttakin, Holtari arvioi.
Mäntyharjulaislähtöinen Kiesilä puolestaan on toiminut A-nuorten kapteenina ja ykkössentterinä läpi kauden.
– Nuorukaisella on toimivat hoksottimet, ja hän ymmärtää peliä ja ennakoi pelitilanteita hyvin.
Kärppien kasvatti Matikaisella on Holtarin mukaan taito haastaa maalipaikkoja.
– Hän on pelissään suoraviivainen ja tunnollinen kahden suunnan hyökkääjä, joka laukoo tarkasti ja terävästi, Holtari kuvaa.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat