”Lappukohulle” piste – Liigan jättänyt Teemu Ramstedt valaisee kuohuntaa: ”On näyttänyt, että olen myrkyttänyt ilmapiirin ja vuotanut asioita – se satuttaa”

SaiPassa tällä kaudella hyvässä iskussa ollut Teemu Ramstedt kohautti äskettäin siirryttyään Suomi-sarjassa pelaavaan Kiekko-Espooseen. Hyökkääjä yhdistettiin ennen siirtoa niin sanottuun lappukohuun ja tähän puolestaan yhdistettin konkarin peleistä sivuun jääminen ja lopulta pelaajasiirto.
Mikäli lappukohu ei ole tuttu, voit lukea siitä lisää SaiPan kotisivuilta.
– Olen ollut mielestäni kohtuuttomassa mankelissa. Olen toiminut mielestäni oikein ja kantanut vastuuta lappuasiassa puuttumalla siihen. Kaikki muu olisi ollut vastuunpakoilua, Kiekko-Espoon tuore hankinta sanoo SaiPan tiedotteessa.
32-vuotias suomenmestari kertoo, että Iltalehti otti tähän yhteyttä ennen julkaisuaan kysyäkseen vahvistusta tiedoilleen.
– Olen välittömästi ollut yhteydessä toimitusjohtaja Jussi Markkaseen. Kerroin hänelle, että en aio vastata toimittajalle mitään, koska tämä asia on jo käsitelty joukkueen sisällä.
Julkaisun jälkeen pelaaja soitti jutun julkaisseeseen Iltalehteen. Jutussa oli kuulemma monia asiavirheitä, joista tämän kauden 45 liigapelissä tehot 4+27=31 (-12) iskenyt pelaaja halusi oikaista kaksi.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Totesin myös, että jutussa oli muitakin virheitä, mutta mielestäni ei ollut minun tehtävä niitä korjata, korjasin vain itseäni ja pelikaveriani koskevat väitteet.[/nosto]
– Alkuun jutussa luki, että Ville Koho on ollut repimässä lappuja. Todellisuudessa Ville ei ollut silloisella reissulla edes mukana ja minä olin se, joka repi ne laput. Halusin korjata tämän väitteen toimittajalle, koska vastuu siitä asiasta oli minun.
– Korjasin myös sen, että minun poissaoloni sen päivän pelistä ei liity lappuasiaan. Se oli kuukauden vanha asia. Totesin myös, että jutussa oli muitakin virheitä, mutta mielestäni ei ollut minun tehtävä niitä korjata, korjasin vain itseäni ja pelikaveriani koskevat väitteet.
Liigassa yhteensä lähes 600 kamppailua pelannut Ramstedt kertoo, ettei katkeroitumiseen ollut syytä, vaikka elämä potkii joskus vastaan.
– En halua syyttää toimittajaa, joka tekee kuitenkin lopulta vain työtään parhaansa mukaan. En halua miettiä tapahtunutta vuotoa, koska se on vain seuraus asioista. Ei syy. Oma toiminta on se, jota meidän on katsottava kriittisesti tänään ja huomenna.
Idän Sputnikeissa apukapteenin natsoja kantanut Ramstedt kertoo lisäksi, ettei lappukohu vaikuttanut hänen peluuttamiseen. Taustalla oli sen sijaan muun muassa pieni vamma.
[nosto tasoitus=”oikea”]- En halua syyttää toimittajaa, joka tekee kuitenkin lopulta vain työtään parhaansa mukaan.[/nosto]
– Olin pelannut tammikuun lopussa ja helmikuun alussa pienen vamman kanssa ja lopulta jäin pois kokoonpanosta valmennuksen tahdosta. Koin toki itsekin, että en pystynyt parastani antamaan.
– Sain sen päätöksen jälkeen jäädä pois jäältä lepäämään ja kuntouttamaan vammaani yhdessä fysioterapeuttien kanssa. Olin ennen siirtorajaa jo täydessä pelikunnossa, mutta valmennuksen päätöksellä en silti pelannut. Hyväksyin nämä päätökset.
Ramstedt on erityisesti pahoillaan siitä, että julkisuudessa on saattanut näyttää siltä, että pelaaja olisi ollut vuotaja ja SaiPan joukkuehengen pilaaja.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Se satuttaa minua kovasti. Olen puolustanut pelaajia ja pyrkinyt parhaani mukaan sisäisesti auttamaan meidän joukkuettamme niin arjessa kuin peleissä.[/nosto]
– Se satuttaa minua kovasti. Olen puolustanut pelaajia ja pyrkinyt parhaani mukaan sisäisesti auttamaan meidän joukkuettamme niin arjessa kuin peleissä, joissa on toki riittänyt haasteita.
Konkarin mukaan SaiPan kanssa on sovittu jo viime kesänä se, että sopimus kattaa vain kuluvan kauden.
– Oma tahtoni oli pelata koko kausi SaiPassa, mutta joskus asiat muuttuvat ja olen samalla kiitollinen, että sain mahdollisuuden Kiekko-Espoossa loppukauden osalta.
Espoolaisjoukkue on loistavissa asemissa Suomi-sarjassa, eikä nousu Mestikseen ole täysin turhaa haihattelua.
– Omat katseeni kiinnittyvät nyt tulevaan kohti Kiekko-Espoon tarinaa, mutta ennen sitä haluan kiittää SaiPaa, joukkueen pelaajia, huoltoa ja muuta taustaryhmää. Suuri kiitos myös kannattajille! Arvostan myös monesta suunnasta tullutta tukea näinä vaikeinakin hetkinä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- SM-liigan karsinnoissa jysähti kriittinen pelikielto
- Mestiksen finaaleissa jättiyllätys!
- Ilves murjoi Tapparan Liigassa – SaiPa ryösti HIFK:n kotiedun
- MM-kisoihin valtava pettymys? Supertähti jäämässä ulos
- Leijonista tuttu kolmikko vapaille markkinoille – perinteikäs seura putosi SHL:stä
- HIFK:n Leo Komarovista iso uutinen
- Perinteikäs jääkiekko-ohjelma loppuu – IS: Timo Soini tyrmistyi
- Henrik Borgström ilmoittaa: Joukkue vaihtuu!
- Liigan mestarisuosikki sai jättivahvistuksen!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta
- Liigan suomalaispuolustaja liittyy NHL-seuran mukaan!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- Liiga-seurassa käy ovi – kolme kärkimiestä lähtee!