Ilvekselle tärkeä jatkosopimus! Kiinnitti tehopakkinsa: ”Mahtava joukkue, jossa on hieno jatkaa”

Puolustaja Niko Peltola jatkaa Ilveksessä kevääseen 2022 asti.
Tamperelaisseura tiedotti kaksivuotisesta jatkosopimuksesta kesken lauantain SaiPa-ottelun.
Pakki on tuoreesta diilistä innoissaan.
– Kulunut vuosi Ilveksessä on ollut hienoa aikaa – täällä olen nauttinut jääkiekon pelaamisesta ja olen tyytyväinen elämääni. Meillä on kasassa mahtava joukkue, jossa on hienoa jatkaa. Yritämme koko ajan kehittyä ja kasvaa – tekemisen meininki ja kulttuuri ovat todella hyvällä tasolla. Pidän siitä intensiteetistä, jolla koko seurassa mennään eteenpäin ja kohti menestystä, Peltola toteaa tiedotteessa.
Myös Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela on erittäin tyytyväinen tärkeän pelaajan jatkoon.
– Niko Peltola on meille erittäin tärkeä pelaaja, joka kantaa puolustuksessamme isoa vastuuta. Hän pystyy pelaamaan illasta toiseen isoja minuutteja korkealla tasolla ja kamppailemaan vastustajan parhaita pelaajia vastaan luotettavasti. Monipuolisena pelaajana Nikolla on myös kyky pelata eri rooleissa sekä vaikuttaa pelin kulkuun positiivisesti usealla eri tavalla. Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme jatkosopimukseen hänen kanssaan, Koskela hehkuttaa.
Peltola saapui Ilvekseen Ässistä tammikuussa 2019 ja kuluvalla kaudella hän on jo summannut piste-ennätyksensä Liigassa, kun 48 ottelussa on syntynyt 27 (4+23) tehopistettä.
Saldollaan Peltola on Ilveksen sesongin tehokkain puolustaja ja koko Liigassakin kymmenen kärkipakin joukossa.
Peltola aloitti Ilveksessä aikanaan Liiga-uransa kaudella 2010-11. Pääsarjatasolla Peltola on edustanut Ilveksen ja Ässien lisäksi myös Jokereita ja Sportia.
Jokereissa tilille kertyi myös 14 KHL-ottelua. Leijonat-paidan Peltola on pukenut kahteen maaotteluun.
Tuoreen jatkosopimuksen myötä Ilveksellä on 21 ensi kauden kattavaa pelaajasopimusta, joiden ohella neljän muun pelaajan sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-2021.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HIFK takoi ennätystuloksen: Hurja liikevaihto
- Helsingin jäähallissa putkirikko – HIFK:n ottelua täytyi siirtää pelaajien turvallisuuden vuoksi
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!