Sinetti! Mestis-seura esitteli hurjan vahvistuksensa: Vyöllä yli 400 KHL-peliä
Mestiksen runkosarjassa tällä hetkellä viidentenä majaileva TUTO Hockey tiedotti tiistaina jo aiemmin vihjaamastaan kovan luokan vahvistuksesta.
34-vuotias venäläishyökkääjä Aleksander Nikulin pelaa loppukauden turkulaisseuran väreissä.
Keskushyökkäjän ansioluettelo on Mestis-tasolle hurja: Nikulin on pelannut urallaan peräti 453 KHL-ottelua, 140 AHL-ottelua, sekä kolme NHL-ottelua.
Parhaalla KHL-kaudellaan 2017-18 sentteri summasi 48 pelissä 25 (11+14) tehopistettä.
Nikulin on pelannut alkukaudesta kaksi ottelua Slovakiassa, jossa pelit päättyivät kuitenkin lyhyeen joukkueen karsiuduttua playoffeista.
– Odotin tarjousta KHL:stä joulukuun loppuun saakka, jonka jälkeen vaihtoehdot alkoivat siirtyä Eurooppaan. Puhetta oli paljon, mutta konkreettista ehdotusta ei tullut. TUTO teki tarjouksen ja suostuin, sillä en halunnut jättää kautta kokonaan väliin. Haluan edelleen jatkaa jääkiekon pelaamista, Nikulin toteaa uuden joukkueensa tiedotteessa.
Nikulin saapui Turkuun viime viikolla ja uusi ympäristö on jo tehnyt konkariin vaikutuksen.
-Olen ollut täällä nyt viisi päivää ja olen iloisesti yllättynyt. Kaupunki on mukava ja Marli Areena on hieno. Organisaatio on tehnyt minuun vaikutuksen, se on erittäin ammattimainen. Ollakseni rehellinen, en odottanut tätä, Nikulin myöntää.
Sentterin tavoitteet loppukauteen ovat selvät:
– Pyrin pääsemään mahdollisimman pian pelirytmiin ja auttamaan joukkueen pudotuspeleihin, sekä siellä auttamaan taistelemaan mestaruudesta, hän toteaa.
Nikulinin on tarkoitus debytoida Mestiksessä tulevana lauantaina, kun TUTO Hockey kohtaa kotonaan KeuPa HT:n.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta