Ruotsalaiskiekkoilija otti kantaa kuumaan perunaan – haukkui naiskiekon täysin lyttyyn: ”Tuote, jota kukaan ei halua nähdä – otteluissa ei ole lainkaan yleisöä”
Naisjääkiekon asema on puhuttanut Ruotsissa viime aikoina paljon. Kuumin peruna on ollut mies- ja naispelaajien väliset palkkaerot.
Naisvahti Sofia Reiderborn otti aiheeseen kantaa Aftonbladetissa todella tiukkaan sävyyn. Ruotsin pääsarjassa pelaavan torjujan mukaan yksikään naispelaaja ei ansaitse enempää kuin nyt.
– Jääkiekko on meille harrastus, eikä kenenkään tule maksaa harrastuksesta. Emme voi vaatia samaa palkkaa kuin miehet, emmekä voi pakottaa ihmisiä katsomoihin, nuorisomaajoukkueissa pelannut 20-vuotias nuori latasi.
Tuoreen selvityksen mukaan yksittäinen miespelaaja tienaa yhtä paljon kuin naisjoukkue yhteensä. Se on nostanut pinnalle paljon keskustelua sekä puolesta että vastaan.
– Mielestäni palkkaero on kohtuullinen. Otteluissa ei ole lainkaan yleisöä ja sponsoreiden houkutteleminen on vaikeaa.
Ruotsin naiset nolasivat itsensä Espoon vuoden 2019 MM-kisoissa täysin. Maa jäi alkulohko B:ssä toiseksi viimeiseksi, jonka vuoksi se putosi katastrofaalimaisesti 1A-sarjaan.
– Teemme kaikkemme, että tilanne paranisi. Emme kykene osoittamaan, että meidän tulisi saada parempaa palkkaa. Meillä on tuote, jota kukaan ei halua nähdä, sillä pelaamme B-sarjassa, vahti tylytti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä