Oletko kuullut tästä suurlupauksesta? Jopa juniorisarjan sääntöjä muokattiin “seuraavan Sidney Crosbyn” takia – sitten pelaaja pysähtyi taklaukseen kuin betoniin
Vasta vuonna 2004 syntynyttä kanadalaista Matthew Savoiea pidetään vuoden 2022 NHL:n varaustilaisuuden ykkösnimenä jo nyt. Pelaajaa on verrattu muutamien eri lähteiden mukaan maan seuraavaksi Sidney Crosbyksi.
Lahjakas hyökkääjä pelasi viime kaudella sekä kuluvan sesongin alun kanadalaista junnusarja CSSHL:ää, jossa hän takoi runkosarjan 48 ottelussa täysin absurdit tehot 47+66=113. Viisi pudotuspeliä puolestaan toivat peräti pinnat 3+9=12.
Nyt Savoie on siirtynyt vain 15-vuotiaana WHL:n puolelle. Steppi on verrattain iso, sillä Kanadan juniorisarjoista tämä on sarja, joka on koulinut lukuisista pelaajista timantteja. Ylihuomenna, vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä 16 täyttävä pelaaja on WHL:ssä erikoisessa tilanteessa.
Pelaajan karkaaminen Kanadasta muihin juniorisarjoihin Yhdysvaltain puolelle haluttiin evätä keinolla millä hyvällä. Jotain Savoien timanttisuudesta kertoo se, että hänen annetaan pelata WHL:n peleistä liki puolet. 15-vuotiaiden annetaan normaalisti pelata vain muutamassa ottelussa kyseisessä sarjassa.
Sääntömuutos kolahti nyt sarjan ja Savoien omaan nilkkaan – tai pikemminkin koko kroppaan. Winnipeg Icen paidassa ennen vuoden viimeistä peliä 12 ottelussa tehot 0+5=5 iskenyt pelaaja lähti erään taklauksen jälkeen maata kiertävälle radalle kuin Naton ohjus. Suurlupauksen varressa on pituutta noin 175 senttiä ja painoa reilut 80 kiloa.
This is difficult to watch. 15-year-old, Matthew Savoie gets caught with a big open-ice hit and is knocked unconscious.
He regained consciousness but was helped off of the ice.
He regained consciousness but was helped off of the ice.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-avauksessa!
- EHT-turnauksessa loukkaantunut suomalaispuolustaja: pitkä poissaolo
- Kahdeksan maalia! Ilves hirmuiskussa
- MM-kisat käyntiin – tässä Nuorten Leijonien kentälliset avausotteluun!
- IL: Jokereille kova kaappaus SM-liigasta
- Tappara muisti Pate Mustajärveä ja otti murskavoiton
- MM-turnaus alkaa! Näin maat pelasivat ennen U20-kisoja
- Nuoret Leijonat: Näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki lähti NHL:stä joulutauon aikana – miljoonasopimus revitään!
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!