Nyt pelleiltiin terveydellä, Liigalta selvitys outoon tapaukseen: ”Peli olisi pitänyt katkaista – pelaajan turvallisuuden takaaminen on aina prioriteetti numero yksi”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa nähtiin perjantaina käsittämätön tapaus, kun Ässät iski maalin Pelicansin reppuun lahtelaisveskari Atte Tolvasen pelatessa ilman toista patjaa. Syntynyt osuma sai Lahden jäähallin väen täysin raivon partaalle.
Kavennusmaalin aikaan Ässien Sami Lähteenmäki oli kontaktissa Tolvaseen maalialueen ulkopuolella. Hyökkääjän maila avasi jotenkin ihmeen tavalla Tolvasen patjan kiinnitysremmin ja sen vuoksi jalkasuojus lähti irti. Pelicans-kassari kuitenkin pääsi vielä torjunta-asentoon.
Tästä huolimatta Ässät sai kiekon pömpeliin Olli Vainion ohjatessa pikkumustan rysään. Tilanteessa ei sinänsä tapahtunut tuomarivirhettä, mutta oikeudenjakajat olisivat voineet toimia tapauksessa toisinkin.
Liigan sivuilla julkaistussa tiedotteessa kirjoitettiin, ettei kukaan tuomareista huomannut ajoissa maalivahdin patjan irronneen. Mikäli tuomarit olisivat huomanneet patjan irtoamisen välittömästi, peli olisi pitänyt katkaista, koska tilanteessa ei ollut alkuun välitöntä maalintekotilannetta. Pelaajan turvallisuuden takaaminen on aina prioriteetti numero yksi.
Voit lukea käsittämättömästä tilanteesta lisää sekä katsoa tapauksen videon täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Eeli Tolvasen tilanteesta uusi tieto – tämä NHL-seura kiinnostunut suomalaishyökkääjästä!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Sopimusvääntö ohi – Columbus teki ison kiinnityksen NHL:ssä!
- Liigassa kovat tehot mättänyt puolustaja löysi uuden seuran
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti