”NHL on suuri tavoitteeni” – Tapparan huippulupaus jättää Suomen, hyppää Pohjois-Amerikkaan

© Kuva: Juha Tamminen

Tapparan pakistosta tuttu Hugo Has jatkaa kiekkokauttaan Pohjois-Amerikassa.

Liiga-seura tiedottaa lainanneensa 18-vuotiaan tshekkipakin OHL-seura North Bay Battalionin riveihin loppukauden ajaksi. Taustalla on Hasin halu päästä kehittämään pienen kaukalon peliään.

– Tappara on ollut minulle loistava paikka kehittyä pelaajana, mutta NHL:ssä pelaaminen on suuri tavoitteeni ja pienessä kaukalossa pelaamaan pääseminen on tärkeää. Olen hyvin kiitollinen kaikille Tapparan organisaatiossa tästä mahdollisuudesta, Has sanoo seuran tiedotteessa.

Washington Capitals varasi nuoren tshekkipakin kesällä riveihinsä. Has on ehtinyt pelata tällä kaudella yhteensä viisi peliä Tapparassa tehoin 1+1. Sen ohella hän sai vyölleen kasan pelejä Tapparan A-nuorissa sekä Mestis-seura KOOVEEssa.

Menneet viikot kiekkolupaus kiekkoili Tshekissä nuorten MM-kisoissa. Nuorukainen pelasi arvokisoissa pirteästi – Has keräsi pakin paikalta viiteen peliin tehot 1+2.

– Haluan kiittää myös KooVeen organisaatiota, valmentajia ja koko joukkuetta. Mestiksessä pelaaminen on ollut iso asia minulle tällä kaudella. Toivotan Tapparalle ja KooVeelle menestystä playoffeihin, Has kiittelee.