Nainen haukkui naiskiekon lyttyyn ja myönsi miesten palkan olevan ansaitusti isompi – Naisleijonien pakki pahoitti mielensä: ”Hitto, millainen ero on – tuo suututtaa”
Ruotsalainen naisvahti Sofia Reiderborn kohautti äskettäin kuumalla perunalla. Hän otti kantaa naisten jääkiekon tasoon Aftonbladetissa todella tiukkaan sävyyn. Ruotsin pääsarjassa pelaavan torjujan mukaan esimerkiksi yksikään naispelaaja ei ansaitse enempää kuin nyt.
– Jääkiekko on meille harrastus, eikä kenenkään tule maksaa harrastuksesta. Emme voi vaatia samaa palkkaa kuin miehet, emmekä voi pakottaa ihmisiä katsomoihin, nuorisomaajoukkueissa pelannut 20-vuotias nuori perusteli sinänsä ihan loogisin sanakääntein.
Tuoreen selvityksen mukaan yksittäinen miespelaaja tienaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin naisjoukkue tavallisesti yhteensä.
– Mielestäni palkkaero on kohtuullinen. Otteluissa ei ole lainkaan yleisöä ja sponsoreiden houkutteleminen on vaikeaa.
Nyt kommentteja aiheesta oli antanut myös Naisleijonien pakki Ronja Savolainen.
– Hitto, millainen tuo ero on. En kyllä tiennyt, että se on noin iso. Tuo suututtaa jopa, MM-hopeamitalisti sadatteli Ruotsin toisen valtamedia Expressenin mukaan.
22-vuotias olympialaisten ja MM-kisojen mitalisti tienaa leipänsä jääkiekolla ruotsalaisessa Luulajassa.
– Olen kokopäiväammattilainen, mutta on mielestäni todella epäreilua, ettemme voi panna mitään säästöön. Haluaisin säästää, mutta se on mahdotonta tällä palkalla, kaikki menee joka kuukausi.
– Miehet sen sijaan voivat säästää tulevaisuuttaan varten.
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!