MM-mitalipeleihin! Nuoret Leijonat lähetti USA:n tähtisikermän kotimatkalle – Justus Annuselle nollapeli
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kisaurakka jatkuu välierissä, sillä Nuoret Leijonat kukisti torstai-iltana Yhdysvallat maalein 1-0.
Ensimmäisessä erässä riitti tapahtumia, vaikka maaleja ei nähtykään, sillä Suomen ja Yhdysvaltojen pelaajat sortuivat rumiin taklauksiin, mutta selvisivät tempuistaan vähällä.
Ensin Nuorten Leijonien Kristian Tanus niittasi kyynärpäällä vastustajaa suoraan päähän, muttei saanut tilanteesta lainkaan rangaistusta, sillä se meni kokonaan ohi tuomaristolta.
Toisessa tilanteessa Yhdysvaltojen John Beecher taklasi puolestaan törkeästi Eemil Erholtzia selästä. Suomen hyökkääjä lensi kasvot edellä päin laitaa ja joutui pukukoppiin paikattavaksi, mutta pystyi jatkamaan ottelua. Beecher sai tempustaan vain kahden minuutin rangaistuksen.
Toisessa erässä joukkueet jäivät yhä maaleitta, vaikka kummatkin pystyivät luomaan muutaman vaarallisen maalipaikan.
Päätöserän osuma riitti
Kolmannessa erässä Nuoret Leijonat onnistui viimein maalinteossa ylivoimalla, kun Joonas Oden laukoi kiekon upeasti yläkulmaan, kun kolmatta erää oli pelattu reilut neljä minuuttia. Osumaan huikean syötön tarjoili Tanus. Maalin jälkeen Suomi joutui puolustuskannalle, mutta kesti lopulta päätössummeriin saakka, kiitos Justus Annusen häikäisevän nollapelin. Seuraavaksi Nuorten Leijonien pelit jatkuvat MM-välierissä. LUE MYÖS: MM-kisojen välieräparit selvillä – Nuoret Leijonat hirmuisen haasteen edessä LUE MYÖS: Törkytaklaus! USA-hyökkääjä selvisi vähällä rumasta tempusta – Esa Pirnes jyrähti: ”Hyvää yötä IIHF, viimeinen sammuttaa valot!” Mikäli haluat tutustua MM-turnauksen tuloksiin, otteluohjelmaan ja kisauutisiin, niin voit tehdä sen halutessasi täältä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!