KalPa – Sport: Overia lapulle
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
KalPa – Sport
Perjantai 17.01. klo 18:30
Perjantaina pelataan taas Liigaa. Kuopiossa sarjan yhdeksänneksi noussut KalPa isännöi sarjajumbo Sporttia. KalPan pelillinen taso on ollut vuodenvaihteen molemmin puolin nousussa, kun taas valmentajaa vaihtanut Sport on yhä juuttunut sarjan tyveen. Onko ottelu siltikään niin yksioikoinen, kuin tästä voisi päätellä?
KalPa pelasi tätä ennen kaksi Savon derbyä Mikkelin Jukureita vastaan. Molemmat ottelut olivat hyvin yksipuolisia, sillä Jukureista ei ollut oikeastaan minkäänlaista vastusta Tommi Miettisen suojatteja vastaan. Samu Perhonen oli otteluissa hyvä, mutta pääsi maalilla melko helpolla ja tällä hetkellä KalPalla on hieman auki, kuka joukkueen ykkösvahti on. Hyviä uutisia kokoonpanopuolella on, että yli kuukauden poissa olleet Alexander Ruuttu ja Lasse Lappalainen ovat palaamassa kokoonpanoon.
Sport ei sinällään ole pelannut kovin huonosti viime aikoina, mutta joukkueen hatara alakerta estää pistepussin täyttymisen. Viime ottelussa TPS:ää vastaan olisi neljän tehdyn maalin luullut riittävän voittoon, mutta toisin kävi. Viikolla Sport pisti puolustaja Steven Seigon pihalle, sillä 20 ottelussa kerätty teholukema -15 ei vastannut työnantajan odotuksia. Vaasalaisten saumat pudotuspeleihin käyvät jo kovin ohuiksi.
Lyö vetoa ottelusta:
KalPan kerroin ottelun voitosta ei aivan riitä vetoihin asti, mutta ottelun maalimäärästä tekee mieli pistää petsi sisään. Kumpikaan joukkue ei ole alakerraltaan mitään betonia ja lähtökohtaisesti tämä ei ole kovinkaan vähäisen maaliodottaman matsi. Vetosuositus on Ottelussa yli 5.5 maalia (60 min) kertoimella 2,34. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu