Kaapo Kakon joukkuetoverilta raju avautuminen: ”Tapahtunut asioita, jotka ovat saaneet minut voimaan henkisesti pahoin”
Ruotsalaishyökkääjä Lias Anderssonin NHL-ura vaikuttaisi olevan täydellisessä umpikujassa.
New York Rangers hyllytti ennen joulua 21-vuotiaan lupauksensa kaikesta toiminnastaan Anderssonin poistuttua omalla päätöksellään Rangersin farmiseura Hartford Wolf Packin vahvuudesta.
Kotimaahansa palannut Andersson on nyt ottanut ensi kertaa kantaa pahassa solmussa olevaan tilanteeseen.
– Tietenkin sitä haluaisi pelata ja kerron asiasta tarkemmin vähän myöhemmin, mutta nyt ei ole sen aika. Tilanne on ollut minulle ihmisenä kestämätön, Andersson totesi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle ja jatkoi:
– On tapahtunut tiettyjä asioita, jotka ovat saaneet minut voimaan henkisesti pahoin. Jääkiekon kannalta tämä saattaa olla idioottimainen ratkaisu, mutta on ajateltava myös muutakin elämää.
Rangersin kesän 2017 NHL-varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella nappaaman Anderssonin tulokassopimus on voimassa kesään 2021 asti, eikä hän osaa vielä sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
– On olemassa ura joka on tärkeä ja sitten on myös ystävät, perhe ja terveys. Puhtaasti jääkiekon kannalta aika näytää miten kaikki tulee sujumaan, mutta varmaankaan päätös ei ollut järkevin mikäli haluan vielä pelata NHL:ssä. Kiekkoa on kuitenkin olemassa muuallakin ja tein ratkaisuni terveyteni vuoksi, Andersson painottaa.
Hyökkääjä on pelannut taalaliigassa toistaiseksi 66 ottelua odotuksiin nähden todella vaatimattomin tehoin 3+6=9.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä