IS: Koronavirus pakotti KHL-seuran erikoistoimiin – suomalaistähti: ”Kiinaan ei enää palata”

Koronavirus on ollut viime viikkoina maailman ykköspuheenaihe. Kiinasta lähtöisin oleva epidemia on heiluttanut pörssikursseja ja hidastanut turismia.
Koronaviruksen vaikutukset on nyt nähty myös jääkiekon puolella. Suomalaishyökkääjä Olli Palola pelaa kiinalaisessa KHL-seurassa Kunlun Red Starista. Joukkueella olisi vielä yksi kotiottelu 27. helmikuuta Pekingissä. Se jää kuitenkin pelaamatta. Sen sijaan ottelu pelataan Venäjällä Novosibirskissä.
– Torstaina ollessamme lentokoneessa matkalla Suomeen meille kerrottiin, ettemme palaa enää Kiinaan, Palola kommentoi Ilta-Sanomille.
– Tavarat jäivät Kiinaan. Siellä ne ovat hotellin varastossa. Täytyy selvittää, miten ne saisi sieltä pois.
Koronavirus johti toimenpiteisiin myös Kunlunin viimeisessä kotipelissä.
– Viime keskiviikkona pelatussa kotiottelussamme kaikki halliin tulijat testattiin parinkymmenen sentin päästä laitteella, josta lähti punainen valo. En ollut ennen sellaista nähnyt, liekö joku infrapunakuumemittari vai mikä, Palola kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!