© Kuva: Juha Tamminen

HIFK – Ässät: Odotettua tasaisempaa

Liiga
HIFK – Ässät
Keskiviikko 22.01. klo 18:30

Liiga on taas huilannut alkuviikon ja keskiviikkona herätään uuteen, tiiviiseen liigaviikkoon. Päivän viidestä ottelusta herättää ensimmäisenä mielenkiinnon HIFK:n ja Ässien välinen ottelu Nordiksella. Kovalla kalustolla operoiva HIFK ei ole pystynyt pistämään terävimmälle kärjelle kampoihin, vaan on tällä hetkellä kahdeksantena. Ässät kisaa viimeisestä playoff-paikasta, mutta se on isäntiä yli 20 pistettä perässä.

HIFK oli Tapparaa vastaan ottelun alussa syväjäässä, ja vaikka Jarno Pikkaraisen suojatit painoivat päälle viimeiset kaksi erää, tuloksena oli niukka tappio. HIFK ei ole onnistunut kauden mittakaavassa lunastamaan materiaalin tuomia lupauksia – osittain ikävien loukkaantumisten vuoksi. Tehottomuus maalinteossa on ollut toinen helmasynti. Tällä hetkellä poissa on edelleen mm. kauden syömähammas Teemu Turunen. Skarpattavaa kyllä on, sillä viidestä viime pelistä on kairattu vain yksi voitto.

Myöskään Ässät ei ole juhlinut viime aikoina voitoilla, mutta pelillisesti joukkue on mennyt viime viikkoina roimasti eteenpäin. Ari-Pekka Selinin joukkiolle tulevat vain fysiikan rajat vastaan, sillä joukkueesta puuttuvat kliiniset ratkaisijat. Kärppiä vastaan taistelu toi yhden pisteen, mutta viime aikoina Pata olisi ansainnut esityksillään jopa enemmän pisteitä kuin mitä se on saanut. Joukkue yrittää kaikin voimin kammeta itsensä kymmenen parhaan joukkoon ja sitä varten pisteet olisivat tarpeen.

Lyö vetoa ottelusta:

HIFK on joukkueista vahvempi ja kotonaan selkeä suosikki. Kertoimien valossa on kuitenkin alettu jo hieman liioittelemaan ja tässä tekee mieli yrittää altavastaajia. Joukkueiden tähänastiset ottelut ovat olleet tiukkoja, eikä HIFK ole kotonaan ollut mikään jyrä. Vetosuositus on Tasoitusveto, Ässät +1.5 kertoimella 2,04.

Nordicbet tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta Nordicbetin tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.