Asiantuntija kyseenalaistaa Stanley Cup -mestarin motivaation KHL-kaukaloissa: ”Ei riitä millään”

Jokerit jatkaa neljän kotiottelun viikkoaan KHL:ssä lauantaina kiinalaista Kunlun Red Staria vastaan. Alla on voitto torstai-illalta Admiral Vladivostokia vastaan. Jokerit katkaisi kahden ottelun tappioputkensa, sillä torstain ottelua edelsivät tappiot vieraissa Pietarin SKA:lle ja kotona kazakstanilaiselle Barysille.
Tappiopeleissä Jokerit sai tehtyä yhteensä vain yhden maalin, mutta Admiralia vastaan vastustajan verkot lauloivat neljästi.
– Haluan katsoa asiaa positiivisesta kulmasta. Mikään joukkue ei pysty pelaamaan huipputasolla koko kautta läpi. Jokerit pelasi hyvän ajanjakson, jota seurasi pieni laaksovaihe. Toivon mukaan se taittui parempaan torstaina.
– Joukkuetta koetellaan, ja nyt kysymys on se, että kuinka hyvin se siitä selviää, sillä itseluottamuksen täytyy olla tapissa, kun pudotuspelit alkavat, Nyt ollaan siinä vaiheessa, että enää ei paljon kerkeä kriiseillä, sanoo Viasatin jääkiekkoselostaja Antti Mäkinen SuomiKiekko-sivustolle.
Jokerit taistelee edelleen jopa Bobrov-divisioonan voitosta, joten pistemenetyksiin Kunlunia vastaan ei ole varaa. Jokerit lähtee kotiotteluun suosikkina.
– Jokerit on hoitanut nämä pelit pääosin paremmin kuin aikaisempina vuosina, mutta edelleenkin iso haaste on siinä, että heidän pitää kotiyleisön edessä ilmoittaa ensimmäisestä vaihdosta alkaen, että tämä on meidän kotikaukalomme ja me sanelemme täällä tahdin. Näihin otteluihin täytyy saada ladattua vielä enemmän, Mäkinen linjaa.
Suomalaisosaamista Kunlunissa edustaa tällä kaudella Olli Palola. Hän ei kuitenkaan ole ollut aivotärähdyksen takia kokoonpanossa joulukuun 21. päivän jälkeen. Muista tunnetuista nimistä nousee esiin Washington Capitalsissa Stanley Cupin toissa kaudella voittanut Devante Smith-Pelly.
– Mielenkiintoista nähdä Smith-Pelly Hartwall Arenan isossa kaukalossa! En usko, että jalka riittää millään. Ja mikä on hänen motivaationsa pelata tätä sarjaa. En aseta kovinkaan korkeita toiveita hänen pelaamisensa tasolle, sanoo Mäkinen monivuotisena NHL-asiantuntijana.
Jokerit-Kunlun nähdään lauantaina Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplayssa. Ottelun ennakkostudio alkaa kello 15.30.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue