Varaa oli pistää lekkeriksikin! Ruotsin nuoret kuittasivat viime talven MM-kisojen katastrofin, saivat rajua kritiikkiä – ”Minut olisi todennäköisesti kirottu”
Moni suomalainen mahtaa muistaa vuosi sitten pelattujen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierävaiheen huvittavana. Nuoret Leijonat pudotti Kanadan välieristä 2-1-jatkoaikavoitolla, ja samalla Ruotsi lähti laulukuoroon hävittyään Sveitsille katastrofaalisesti 0-2.
Lauantaina Ruotsi sai maksaa kalavelat kaatamalla Sveitsin Tsekin MM-kisojen alkulohkovaiheessa selvin numeroin 5-2. Kahden erän jälkeen taulussa olivat numerot 5-1.
– Tämä oli aikamoinen leikkikenttä Ruotsille, SVT:n asiantuntija Maria Rooth muotoili Expressenin mukaan.
Nolo kolmas erä
”Leikki” voi sanana tarkoittaa montaakin eri asiaa, ja näin kävi ainakin lauantaina. Ruotsi teki Sveitsin kustannuksella kahdessa ensimmäisessä erässä mitä tahtoi. Tämän todistavat toisen tauon tilanne sekä Ruotsin voittamat laukaukset (24-14). Päätöserässä ”leikki” saikin sitten sen toisen merkityksen. Ruotsi pisti lekkeriksi, Sveitsi vei kudit 13-3 ja erän 1-0. Se ei toki vaikuttanut pisteiden jakoon, mutta nähty ei länsinaapurissa miellyttänyt.[nosto tasoitus=”vasen”]- Minut olisi todennäköisesti kirottu valmentajana.[/nosto]
– Minut olisi todennäköisesti kirottu valmentajana, SVT:n Jonas Andersson sanoi. – Olen samaa mieltä siitä, vasta 17-vuotias Frölunda-pelaaja Lucas Raymond kuittasi. Kun Ruotsi tiputti vauhtia, lässähti kolmas kaksikymppinen täysin. Joukkue sai maansa valtamedialta kovaa kritiikkiä selvästä voitosta huolimatta. – Se oli Ruotsin tähän mennessä huonoin erä. Löysäily oli tarpeetonta, Ruotsi lopetti pelaamisen. On eri asia päästää kaksi maalia ja lopettaa pelaaminen, Andersson latasi.[nosto tasoitus=”oikea”]- Mitä he oikein tekivät täällä jäällä?[/nosto]
– Mitä he oikein tekivät täällä jäällä? SVT:n Chris Härenstam kummasteli viitaten viimeiseen kaksikymppiseen.
Raymondin joukkuekaveri Samuel Fagemo ei ostanut kritiikkiä.
– Tuo ei ole asia, mihin keskitymme. Pelasimme silti hyvän ottelun ja teimme viisi maalia.
Nuorten MM-kiekko sunnuntaina: Kazakstan-Suomi klo 16, USA-Venäjä klo 20
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä