Tiesitkö? Liigassa loistava tähti oli lopettaa pelaajauransa – yksi asia muutti kaiken: ”Tajusin, että jääkiekko on tulevaisuuttani”
Kuva: Juha Tamminen
Tapparaan tullut ja oivaksi hankinnaksi osoittautunut kanadalaisvahti Michael Garteig kertoi In Goal -podcastissa mielenkiintoisia seikkoja urastaan. AHL:ssä kymmenen ottelua pelannut torjuja oli viime kaudella farmijoukkue Toronto Marliesin lisäksi ECHL-joukkue Newfoundland Growlersin maalilla.
Viime kausi oli Garteigille huikea. Pelaaja nimittäin mietti jo uransa lopettamista, mutta lopulta Growlers marssi ECHL:n mestaruuteen. Tapparassa nyt 12 ottelua torjunut maalivahti otti mestarijoukkueen maalilla 23 pudotuspeliottelussa kiekkoja 92,8 prosentin varmuudella, päästettyjen maalien keskiarvo oli sekin upea 2,19.
– Tammi-helmikuussa hyväksyin jo työtarjouksen jääkiekon ulkopuolelta. Pelasin hyvän kauden Newfoundlandin maalilla, nautin kiekosta ja tein sitä vain huvin vuoksi. Sain tarjouksen yksityiskoulusta ja minua kiinnosti valmentaminen. Olin valmistunut koulusta, joten se oli jo mielessäni, kun pelasin.
Menestys muutti ajatuksia Garteigin päässä. Parin aiemman komennuksen aikana vahti oli ottanut kiekkoja kiinni rapakon takana noin 90 prosentin varmuudella.
– Pelasimme kuitenkin hyvin ja sain diilin AHL:stä. Torjuin Toronto Marliesin maalilla pari peliä ja loistimme Newfoundlandin kanssa pudotuspeleissä. Silloin tajusin, että jääkiekko on tulevaisuuttani, enkä aio lopettaa vielä toviin.
Liigan viime kevään pronssimitalisti Tappara julkisti maalivahdin sopimuksen juhannusviikolla. Garteigin ilmoitettiin tehneen yksivuotisen pahvin.
– Sain kaksi päivää mestaruuden ratkettua tarjouksen Tapparalta. Tein taustatyötä ja soittelin tutuilleni. Moni sanoi, että kyse on Suomen parhaasta seurasta. Suomen mahtiseurasta. Olisin ollut tyhmä, jos en olisi lähtenyt Suomeen. Se oli lopulta itsestäänselvyys.
Tapparassa kanukki on pelannut 12 liigaottelua ja päälle neljä CHL-peliä. Ensiksi mainitussa pelaajan torjuntaprosentti on hulppea 93,6, päästettyjen maalien keskiarvo on 1,93.
– Sarjassa on neljä joukkuetta, joilla on todella iso budjetti. Ne ovat todella kovia jengejä. Sen ohella sarjasta löytyy neljä joukkuetta, jotka pelaavat pienellä budjetilla. Siinä välissä on iso kasa joukkueita, jotka voivat voittaa ottelun milloin tahansa. Tyvipään joukkueet pitäisi voittaa sekä kotona että vieraissa, Garteig mietti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Edmontonille shokkiuutinen: Leon Draisaitl pitkään sivussa!
- Tappara on terästä! Tässä on Liigan runkosarjan tähdistökenttä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona