Suomalaisella NHL-kärkivarauksella karmea saldo – vastaavaa ei olla nähty lähes 50 vuoteen
Kuva: Ilari Isotalo
Vancouver Canucksin kesän 2016 NHL-varaustilaisuudessa viidentenä pelaajana nappaamasta Olli Juolevista odotettiin vielä pari vuotta sitten yhtä tulevaisuuden tähtipuolustajaa taalajäille.
Junioriurallaan niin alle 20-vuotiaiden MM-kultaa kuin Kanadan arvostetun pääjunnuliigojen mestaruudenkin voittaneen Juolevin urakehitys on NHL-varauksen jälkeen ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin odotetunlainen. Pahojen loukkaantumisten riivaama 21-vuotias puolustaja on pelannut varauksensa jälkeen ensin yhden kauden Kanadan junnuliiga OHL:ssä, sitten vuoden TPS:n Liiga-joukkueessa. Tällä hetkellä nuorukainen kiekkoilee toista kauttaan Canucksin AHL-seura Utica Cometsin paidassa.
Vaikka kyseessä on varsinkin puolustajaksi edelleen nuori pelaaja, alkavat puheet ainakin Juolevin noususta NHL:n eliittipuolustajien joukkoon kuulostaa kaukaa haetuilta. Varsinkin yksi tilasto puhuu karua kieltään asian puolesta: Juolevi on nimittäin ensimmäinen top 5 -varaus 48 vuoteen, joka ei ole saanut vielä vyölleen ainuttakaan NHL-ottelua. Laskuista on jätetty pois viime kesän varaustilaisuuden kärkivuoroilla varatut pelaajat.
Juolevin tämän kauden AHL-saldo näyttää 25 pelin jälkeen tehoja 1+12 sekä plusmiinus-lukemaa -9. Saako suomalaislupaus tällä kaudella vihdoin tililleen myös ensimmäisen ottelunsa tarunhohtoisessa NHL:ssä, jää nähtäväksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Kisaturistit huomio! Yksi asia aiheuttaa olympialaisissa isoja ongelmia – ”Tällaista on Italiassa”
- SK: Joni Ortio hyppää kilpailijan leiriin Liigassa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!