KHL:n kautta perjantaina jatkanut Jokerit pelasi vieraspelissä Sibriä vastaan vain viidellä pakilla Linnan juhlien ja loukkaantumisten takia. Maailmanmestari Mikko Lehtonen on juhlimassa Linnassa, lisäksi Teemu Eronen puuttui henkilökohtaisen syyn ja Oliver Lauridsen loukkaantumisen vuoksi.

Repaleisuuden vuoksi esimerkiksi Sami Lepistön peliaika 4-3-voitossa kasvoi järjettömäksi, 29 minuuttiin ja 14 sekuntiin.

– Ei tuntunut missään vaiheessa, että olisi ollut loppu. En edes tiennyt, että jääaikaa tuli noin paljon. Näköjään sitä sitten pystyy pelaamaan tuon verran. Ei hätää, Lepistö oli virnistellyt Jokerien kotisivujen mukaan.

Kotijoukkue oli horjuttaa Jokereita toisessa erässä, jossa se iski kaikki osumansa. Kaikki olivat ylivoimamaaleja.

– En usko, että kukaan meni puhki, että olisi ollut ihan luilla. Saatiin hyvä alku, mutta tuli jäähyjä ja Sibirin ylivoima oli kyllä tosi hyvä. Onneksi lopussa Brian (O’Neill) ja Jesse (Joensuu) värkkäsivät hienon pussin ja se riitti.

Helsinkiläislauma on kivunnut vaikeahkon alkukauden jälkeen läntisessä konferenssissa jo neljänneksi. Kolmen ottelun voittoputkessa liitävä Jokerit jatkaa kauttansa maanantaina kotikaukalossaan.

– Tämä oli kokonaisvaltaisesti hyvä reissu, onnistumisia ja hyvää peliä kaikin puolin. Täytyy olla tyytyväinen.

Voit lukea koko haastattelun ohesta.

Helsingin Jokerit

@jokerithc
"Kyllä itsenäisyys oli mukana mielessä ja puheissa, kun peliin valmistauduttiin. Tämä on kuitenkin iso päivä Suomelle ja suomalaisille."

29 minuuttia ja 14 sekuntia jäällä huhkinut @SamiLepisto nautti tapahtumarikkaasta matsista.

LUE: jokerit.com/kuorma-ei-tunt…

#Jokerit #KHLfi