KOOVEE – Hokki: Sunnuntaipeli Hakametsässä
Mestis
KOOVEE – Hokki
Sunnuntai 01.12. klo 17:00
Sunnuntaille saadaan yksi nosto kotimaan kiekosta, sillä Tampereen Hakametsässä klassikkoseura KOOVEE isännöi sarjanousija Hokkia. Sunnuntai on nykyään kotimaan sarjakiekossa harvinainen pelipäivä, joten on mukavaa, että joku rikkoo tätäkin kaavaa.
KOOVEE uudistui täksi kaudeksi melko täydellisesti – joukkueen runkoa uusittiin urakalla ja päävalmentajaksi nimettiin aikaisemmin LeKissä toiminut Miikka Kuusela. Kauden aikana Kuusela on alkanut hoitaa osa-aikaisesti myös urheilutoimenjohtajan tehtävää. KOOVEE on saanut kauden aikana nauttia liiga-avuista, joita Tampereella riittää. Menestys on ollut mukavaa ja joukkue on jopa yksi mestaruuden tavoittelijoista tällä kaudella.
Sarjanousija Hokki lähti kauteen vaatimattomin odotuksin ja alkukierrosten menestys oli jopa yllättävän hyvää. Meno on kovasti tasaantunut, mutta joukkue on edelleen sarjataulukossa karsintasarja-viivan yläpuolella kymmenentenä. Hiljattain Hokki hankki ottelukohtaisella sopimuksella liigajyrä Jyri Junnilan, mutta hän ei pelaa viikonlopun otteluissa. Eilen Hokki sinnitteli erän TUTOn kyydissä, mutta romahti toisen erän alussa ja TUTO meni menojaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Mitään maistuvaa vetoideaa ottelusta ei löydy, mutta hieman liian pohjille KOOVEEN tasoitukset on painettu. Niinpä annan varovaisen vetosuosituksen siitä, että Hokki tulisi pysymään ottelussa edes jotenkin mukana. Vielä kahden maalin tasoituksella veto lunastaa – vetosuositus on Tasoitusveto, Hokki +2.5 kertoimella 2,23. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- Mikko Rantanen: loistouutinen!
- Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli NHL:ssä – Juuse Saros hurjassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta tipahti ikävä uutinen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona