Jukurit – KalPa: Savon derby Mikkelissä
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Jukurit – KalPa
Lauantai 07.12. klo 17:00
Otan lauantain toisen liiganoston Savon derbystä: Jukurit isännöi Mikkelissä KalPaa. Joukkueet ovat peräkkäin taulukossa pisteen päässä toisistaan, aivan pudotuspeliviivan alapuolella. Molemmat joutuvat tikistämään tasoaan ylöspäin, jotta tällä kaudella Savossa nähtäisiin pudotuspelejä.
Jukurit on tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa. Niukoilla resursseilla operoiva joukkue ei kestä kovin isoja poissaoloja, vaan kapea rosteri kärsii niistä kovasti. Porissa Pekka Kangasalustan suojatit aloittivat pirteästi, mutta Ässien päästyä maalintekoon mikkeliläisten selät suoristuivat ja Pata otti lopulta selkeän voiton. Ilvestä vastaan Jukurit lannistui Patrik Puistolan ikävään loukkaantumiseen.
KalPa on ollut itselleni alkukauden suurimpia pettymyksiä – KalPan rosterilla pitäisi ainakin maaliverkon heilua nykyistä useammin. Pelin taso heilahtelee jopa otteluiden sisällä aivan liikaa. Parhaimmillaan joukkueen kone toimii hienosti ja varsinkin kevyempiä joukkueita vastaan avauspeli sujuu mallikkaasti. Kai Kantola on ollut viime aikoina upeassa iskussa.
Lyö vetoa ottelusta:
Otan tässä ottelussa kantaa perusluokan puolesta. Pidän KalPaa joukkueista parempana ja derbyottelussa otan kantaa vierasmenestyksen puolesta. Vetosuositus on KalPa voittaa ottelun (sis. jatkoajan ja rangaistuslaukaukset) kertoimella 2,03. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu