HIFK – Ilves: Tasaista ja vähämaalista luvassa?
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
HIFK – Ilves
Torstai 05.12. klo 18:30
Torstain kenties mielenkiintoisin ottelu on HIFK:n ja Ilveksen välinen kamppailu Nordiksella. Joukkueet ovat Kärppien kanssa kuntopuntarin kärkipäässä ja peli on pieniä suvantovaiheita lukuunottamatta sujunut loistavasti. Molemmilla on nyt kolme suoraa voittoa alla, mutta onko kaikki niin hyvin kuin numerot kertovat?
Viime viikonloppuna HIFK kukisti sekä Kärpät että Tapparan, mitä voi pitää kovana suorituksena. HPK-voitto olikin sitten nuhaisempi suoritus, mutta tiukalla puolustuksella ja harvojen tekopaikkojen maksimaalisella hyväksikäytöllä Jarno Pikkaraisen suojatit kairasivat tästäkin ottelusta voiton. Maalissa Frans Tuohimaa pelaa tällä hetkellä erinomaisesti. HIFK teki kovan kaappauksen, kun se hankki riveihinsä Ville Leskisen. HIFK on viime aikoina tuntunut syttyvän paremmin ”isoihin” kamppailuihin kuin Liigan peruspullaan.
Ilveksellä on myös voittoja alla, mutta aivan parhaimmassa lennossa eivät tupsukorvat ole olleet. Hyökkäys kärsii Arttu Ruotsalaisen poissaolosta, mutta nopea kalusto Matias Maccellin ja Eemeli Suomen johdolla paikkaa vajetta hyvin. Maalivahtiasiat Ilveksellä ovat edelleen loistokuosissa. Jukurit-ottelussa Panu Mieho taklasi Patrik Puistolan sairaalaan ja tilanne on kurinpidon tarkasteltavana.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelun voittajakertoimet ovat ehkä liikaa isäntiin päin kallellaan ja aivan pienoista etua voisi Ilveksen pelaamisesta olla. Enemmän tasaisessa pelissä kiinnostaa kuitenkin vähämaalisuus. Alle 5,5 maalia tuntuu melko tulevalta vaihtoehdolta, sillä molempien joukkueiden viidessä viime ottelussa tämä on toteutunut neljä kertaa. Vetosuositus on Ottelussa alle 5.5 maalia kertoimella 1,66. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- NHL:ssä tapahtuu – Edmontonille uusi suomalainen!
- Nyt on lähellä – Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne!
- Liigan pudotuspeliennakko – KalPa & HIFK: Hyydyttääkö stadilaisten kevätkunto hallitsevan mestarin?
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä